torstai 31. joulukuuta 2015
2015-2017 - välivuodet
Vuosina 2015-2017 kroonista väsymystä ja aivan liian paljon muuta tekemistä, kisat jäivät kokonaan kiertämättä.
lauantai 28. kesäkuuta 2014
Tahko MTB 60 km 28.6.2014
Kuumeessa viikkoa ennen kisaa, joten tällä kertaa piti lähteä Tahkolle retkeilemään.
Alla pitkän 26"-historian jälkeen uusi, vain 57 km työmatkoja ajettu lyhytjoustoinen noin kilon verran kevyemmäksi viilattu Felt Edict Nine 2 29er-täpäri, joten samalla lähdettiin opettelemaan uutta ajotyyliä.
Lähdin rauhassa 9:20 lähtöryhmän puolenvälin paikkeilta lähtönumerolla 7220, joten tiedossa oli jonoja ja tunkkaamista. Edes alkumatkan hiihtosillasta ei pystynyt ajamaan yli, sillä koko sillan leveydeltä oli tunkkaajia rinta rinnan. Kinahmi 1:llä jalkauduttiin jo miltei heti tieltä polulle käännyttäessä ja tunkattiin jonossa melkein ylös asti.
Syketaso näytti olevan alkumatkasta keskimäärin noin 20 pinnaa alle vuoden 2013 kisavauhdin tason, oltiin siis hyvässä retkeilyvauhdissa. Joissakin lyhyissä nousuissa tuli toisinaan iskettyä sivusta letkan ohi tavoitellen parempia peesejä.
(c) Kosti Koistinen
Uuteen pyörään tottuminen vie aikansa, tämän huomasi Kinahmi 1:sen laskun jälkeen; olin puristanut tankoa vähän turhan paljon, kädet olivat vähän jäykkinä.
60M Väliaika 1 Eskola
414 - 7220 - Paavo Pietilä - MTB-Turku / Felt Finland - 1.21.47,1 + 27.50,7
Kolmenkympin huollon jälkeen olo oli niin hyvä, että kisakärpänen pääsi taas puremaan ja vauhti kasvoi. Pyörä alkoi tulla tutummaksi ja ajo rentoutui. Aivan Virtuen alamäkivauhteihin en lyhytjoustoisella Edict Ninella varmaankaan päässyt (?), tosin vauhtia rajasi tehokkaasti myös muu reitillä oleva liikenne, vapaata baanaa oli hyvin vähän käytettävissä. Matalamman keskiön takia piti olla erityisen tarkkaavainen polun sivussa olevien kivien yms. esteiden varalta.
Loppulaskuun oli vedetty uutta linjausta rinteen poikki edestakaisin, mikä tarkoitti samalla muutamaa ylimääräistä jyrkkää käännöstä murkulakivien päällä. Kova yritys kostautui yhdessä mutkassa, kun ajauduin ohitustilanteessa ulkokaarteeseen kivien sekaan, jolloin etupäästä katosi pito ja pyörä lähti alta. Samalla tuli vähän Tahko-muistoja polveen, sääreen ja kyynärvarteen.
Pyörä pystyyn ja taas matkaan. Tosin piti vielä pikaisesti stopata kerran, oli pyörässä vähän turhan outo ajogeometria barspinnin jäljiltä... ;)
Lahden kiertoon loput paukut ja vielä muutama ohitus lisää, aivan loppusuoralla jäi tosin jokunen kohtuullisen lähellä ollut selkä tavoittamatta. Ilmeisesti en olisi kuitenkaan aivan päässyt 300 parhaan joukkoon, vaikka olisinkin pysynyt loppulaskun pystyssä.
60 km Men lopputulos
305 - 7220 - Paavo Pietilä - MTB-Turku / Felt Finland - 3.48.01,5 + 1.18.42,6
Eli Eskolan väliaikapisteen jälkeen paransin 'loppukirillä' sijoitustani vähän yli sata sijaa.
Aikaa kului karvan vajaat 20 min enemmän vuoden 2013 kisavauhtiseen loppuaikaan verrattuna, vaikka alkupuolisko meni tällä kertaa retkeilyvauhdilla jonotellessa/tunkkaillessa ja kaikki tauot pidettiin. Ilmeisen nopea keli, tällä kertaa ei ainakaan kuumuudesta ollut viimevuotisen tapaista vaivaa. Reittikin taisi olla kuivempi kuin koskaan?
Lopputulos liian hyvä retkivauhdiksi ja liian huono kisavauhdiksi, joten eipä onnistunut kumpikaan... :D
Alla pitkän 26"-historian jälkeen uusi, vain 57 km työmatkoja ajettu lyhytjoustoinen noin kilon verran kevyemmäksi viilattu Felt Edict Nine 2 29er-täpäri, joten samalla lähdettiin opettelemaan uutta ajotyyliä.
Lähdin rauhassa 9:20 lähtöryhmän puolenvälin paikkeilta lähtönumerolla 7220, joten tiedossa oli jonoja ja tunkkaamista. Edes alkumatkan hiihtosillasta ei pystynyt ajamaan yli, sillä koko sillan leveydeltä oli tunkkaajia rinta rinnan. Kinahmi 1:llä jalkauduttiin jo miltei heti tieltä polulle käännyttäessä ja tunkattiin jonossa melkein ylös asti.
Syketaso näytti olevan alkumatkasta keskimäärin noin 20 pinnaa alle vuoden 2013 kisavauhdin tason, oltiin siis hyvässä retkeilyvauhdissa. Joissakin lyhyissä nousuissa tuli toisinaan iskettyä sivusta letkan ohi tavoitellen parempia peesejä.
Uuteen pyörään tottuminen vie aikansa, tämän huomasi Kinahmi 1:sen laskun jälkeen; olin puristanut tankoa vähän turhan paljon, kädet olivat vähän jäykkinä.
60M Väliaika 1 Eskola
414 - 7220 - Paavo Pietilä - MTB-Turku / Felt Finland - 1.21.47,1 + 27.50,7
Kolmenkympin huollon jälkeen olo oli niin hyvä, että kisakärpänen pääsi taas puremaan ja vauhti kasvoi. Pyörä alkoi tulla tutummaksi ja ajo rentoutui. Aivan Virtuen alamäkivauhteihin en lyhytjoustoisella Edict Ninella varmaankaan päässyt (?), tosin vauhtia rajasi tehokkaasti myös muu reitillä oleva liikenne, vapaata baanaa oli hyvin vähän käytettävissä. Matalamman keskiön takia piti olla erityisen tarkkaavainen polun sivussa olevien kivien yms. esteiden varalta.
Loppulaskuun oli vedetty uutta linjausta rinteen poikki edestakaisin, mikä tarkoitti samalla muutamaa ylimääräistä jyrkkää käännöstä murkulakivien päällä. Kova yritys kostautui yhdessä mutkassa, kun ajauduin ohitustilanteessa ulkokaarteeseen kivien sekaan, jolloin etupäästä katosi pito ja pyörä lähti alta. Samalla tuli vähän Tahko-muistoja polveen, sääreen ja kyynärvarteen.
Pyörä pystyyn ja taas matkaan. Tosin piti vielä pikaisesti stopata kerran, oli pyörässä vähän turhan outo ajogeometria barspinnin jäljiltä... ;)
Lahden kiertoon loput paukut ja vielä muutama ohitus lisää, aivan loppusuoralla jäi tosin jokunen kohtuullisen lähellä ollut selkä tavoittamatta. Ilmeisesti en olisi kuitenkaan aivan päässyt 300 parhaan joukkoon, vaikka olisinkin pysynyt loppulaskun pystyssä.
60 km Men lopputulos
305 - 7220 - Paavo Pietilä - MTB-Turku / Felt Finland - 3.48.01,5 + 1.18.42,6
Eli Eskolan väliaikapisteen jälkeen paransin 'loppukirillä' sijoitustani vähän yli sata sijaa.
Aikaa kului karvan vajaat 20 min enemmän vuoden 2013 kisavauhtiseen loppuaikaan verrattuna, vaikka alkupuolisko meni tällä kertaa retkeilyvauhdilla jonotellessa/tunkkaillessa ja kaikki tauot pidettiin. Ilmeisen nopea keli, tällä kertaa ei ainakaan kuumuudesta ollut viimevuotisen tapaista vaivaa. Reittikin taisi olla kuivempi kuin koskaan?
Lopputulos liian hyvä retkivauhdiksi ja liian huono kisavauhdiksi, joten eipä onnistunut kumpikaan... :D
sunnuntai 1. syyskuuta 2013
MTB Green Race Maxi Green 60 km, Pollin Piha, Taivassalo 31.8.2013
Ennakkotunnelmat Green Raceen olivat aika hatarat, olo ennen kisaa oli ollut kovin kovin väsynyt. 'Ans kattoo tuleeks tästä yhtään mittään...'
Sateenuhasta huolimatta vähän turhankin hyväksi kääntynyt aurinkoinen ja lämmin sää oli pistänyt pyöräilyväen liikkeelle, vähän yli sadan ennakkoilmoittautuneen lisäksi kisatoimistossa jonotti melkein toinen mokoma jälki-ilmoittautujia, joten starttiviivalle ilmestyi kaiken kaikkiaan miltei kaksisataa polkijaa! Järjestelyorganisaatio oli kovilla, mutta venyi hienosti ja selvisi kilpailijatulvasta.
Oma starttivuoro oli puoli yhden aikoihin päivän päästartissa, juniorit olivat aloitelleet jo yhdentoista nurkilla ja ajaneet omat kisansa alta pois. Sarja Maxigreen M40+ lähtönumerolla 246, matkana neljä noin 15 km kierrosta eli täysi marathonmatka.
Ennen starttia Felt Virtue Ltd:n istuinta paremmin vaakatasoon säätäessäni tulin kiskaisseeksi myös tolpan irti rungosta siivotakseni mahdolliset ylimääräiset hiekat saumasta. Samalla huomasin, että paremmin alurunkoon sopivaksi osoittautunut kiristin oli puristanut kuitutolpan varteen pitkittäisen halkeaman. Tolppa takaisin runkoon, katsotaan kestääkö... Virtuessa täysin sama varustus, kuin kauden muissakin kisoissa.
Kymmenisen minuuttia ennen lähtöä ryhmittäytymään starttialueelle. Etujoukoissa oli sopivasti tilaa, ei tarvittu kyynärpäätaktiikkaa. Ajattelin heikosta olosta huolimatta lähteä liikkeelle 'vanhoilla meriiteillä' heti kuuman ryhmän takaa välttääkseni pahimmat ruuhkat.
Copyright: MTB Green Race, Richartz
Jee-jee! Copyright: Esko Sillanpää
Paukusta liikkeelle, alun hiekkatiesiirtymällä haettiin asemia ennen ensimmäistä uutta metsäpätkää, joka alkoi kenties koko kisan pisimmällä yhtenäisellä single track -nousulla, joka viimeistään pakotti porukan letkaksi. Tiesiirtymällä oli ainakin alkupään osalta porukka venynyt jo letkaksi, joten isompaa hässäkkää ei tässä päässyt syntymään, kenties vähän taaempana?
Kovin kärki meni tietysti menojaan, mutta sen takana tulevasta joukosta löytyi sopivaa vauhtia ajavia kuskeja, joiden mukana matka tuntui lähtevän alkuun vallan mainiosti. Varsinkin teknisissä paikoissa sai ajella jopa osittain 'puolikaasulla'. Erot taaksepäin alkoivat kasvaa, edessä olevia kavereita alkoi jäädä jalkoihin yksi toisensa jälkeen. Metsäpätkillä vetoapu hillitsi sopivasti vauhtia, jottei tullut ajettua liian kovaa, tiesiirtymillä järjestyi alkumatkasta jopa vuorovetoapua, jolla lisättiin eroa takaa-ajajiin.
Ensimmäiset kaksi kierrosta menivät yllättävän helpolla, oli jopa helkkarin hauskaa ajaa kilpaa mielenkiintoisella radalla, jonka metkut alkoivat vähitellen jäädä muistiin! Eka kierros 56 min letkassa ajellessa, toka kierros jäi kisan nopeimmaksi 54 min 11 s.
Copyright: Heidi Turunen
Kolmannella kierroksella alkoi vauhdinpito vähitellen tuntua kropassa, varsinkin kun vetoapua tarjonneet kilpakumppanit olivat jääneet yksi toisensa jälkeen taakse ja piti puurtaa yksinään eteenpäin, ainoastaan osittain samalla radalla ajaneita lyhyen matkan kuskeja tuli toisinaan vastaan selkä edellä. Toisen kierroksen jälkeisen huollon aikana olin kuullut olevani sarjani toisena. Ainoastaan Ismo oli karussa enkä häntä tulisi millään ilveellä saamaan ajamalla kiinni, joten päätin keskittyä pelkästään oman ajokunnon ylläpitämiseen ja reitistä ehjänä maaliin selviämiseen. Vauhti kuitenkin tuntui pysyvän kohtuullisen hyvänä, vaikka väsymys alkoikin jo näkyä toisinaan pieninä ajovirheinä. Aivan komannen kierroksen loppupuolella oli Krisse polun sivussa venyttelemässä kramppaavaa jalkaansa suoraksi, muita pitkämatkalaisia ei näkynyt. Kolmas kierros kesti juomataukoineen 56 min 30 s.
Alkoi neljäs kierros. Väsymys alkoi pudottaa vauhtia, piti keskittyä entistä tarkemmin ajovirheiden välttämiseen. Jo heti kierroksen alkupäässä alkoi terävissä nousuissa tuntua oikeassa reidessä ikävää nipistelyä, krampinpoikanen se siellä odotti tilaisuuttaan iskeä lihaksen kimppuun. Nousut piti ajaa kieli keskellä suuta ja välttää vääriä liikkeitä. Yks kaks vastaan tuli tuttu hahmo potkiskellen pyöräänsä reittiä pitkin, mutta väärään suuntaan; Ismolle oli sattunut pyörärikko. Tiesi sitä, että viimeistään nyt oli pakko päästä maaliin saakka! Kierroksen puolenvälin jälkeen alkaneella tiesiirtymällä loppui ajohousujen lahkeisiin tunkemistani kolmesta energiageelistä viimeinenkin, samoin loppui juomarepusta vesi. Olo alkoi olla aika tukala, jonka lisäksi vasempaan polveen iski vielä julma kiputila. Onneksi Krisse oli päässyt eroon krampeistaan ja ajoi minut kiinni tarjoten samalla tervetullutta vetoapua pitkän tiesiirtymän vastatuuliosuudella. Akia morjestimme ohittaessamme hänet kierroksella. Lähtöalueella olevalla välihuoltopisteellä join useamman mukillisen urheilujuomaa, söin suolakurkkua ja ripauksen merisuolaa sekä sain täydennystä vesireppuuni. Matka jatkui ja olo parani vähitellen taas ihan kelvolliseksi. Peltoserpentiinin jälkeen punnertamaan viimeiset pari metsälenkkiä virheitä vältellen. Viimeisen kallionousun yli jäykin jaloin, metsästä sillan yli kisakeskuksen nurmelle ja komean maalisillan yli maaliviivalle.
'Joko saa lopettaa?'
Viimeiseen kierrokseen kului lopulta aikaa kaikkine huoltotaukoineen 1 h 3 min 7 s eli varsinainen ajoaika ei loppujen lopuksi venynytkään mainittavasti, vaikka siltä reitillä oli tuntunutkin.
Loistavassa kelissä ei ollut kiire huoltoon, tarkeni vaihtaa pitkän tovin kuulumisia muiden reitin selvittäneiden kanssa, nauttia kisatunnelmasta ja kropan endorfiineista. Polvikipu oli mystisesti kadonnut?!? Käsivarressa oli pitkä verinaarmu liian läheltä kuusenrunkoa otetun kaarteen jäljiltä ja olo oli jokseenkin kankea, muuten oli voittaja-olo.
Aikaa oli kulunut 3:49:50, M40+ sarjan viimevuotista voittoa puolustettu menestyksekkäästi. Sarjassani 29 starttaajaa, joista yhdeksän oli jäänyt raskaan reitin varrelle. Neljännelle kierrokselle oli sarjastani päässyt lisäkseni ainoastaan toiseksi tullut TCC:n Rauno, muut olivat jääneet Henkan varvaamaksi ja heidät oli otettu maaliin kolmannen kierroksen jälkeen. Henkka ajoi yleisen sarjan voittoon ajalla 3:09:13, joten jäin tällä kertaa 40 min 37 s. Olisin ollut loppuajallani yleisen sarjan seitsämäs.
GPS/mittari-data: ajomatka Garmin 61,05 km (mittariin tuli varmaan parisen kilometriä enemmän), ajoaika 3:47:10, kulutus 2713 kcal, keski/maksimit 16,1/42,1 km/h 156/172 bpm, nousua 799 m. Ja Garminin lukuihin kannattaa suhtautua varauksella...
Neljännen kierroksen kuolemanpaikka olisi kenties ollut vältettävissä hieman aiemmin aloitetulla ja runsaammalla energiatankkauksella. Vielä yksi lisägeeli ja energiajuomaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen? Veden kulutus yllätti kyllä totaalisesti, sitä meni huomattavasti enemmän kuin Tahkolla tai Syötteellä.
Kisan aikana pyörän perän oudon kolinan syyksi paljastui jälkitarkastuksessa kuluneet linkuston liukupuslat, parin vuoden ajot alkavat näkyä...
Tulokset: http://resultsalo.fi/2013/MTB_GreenRace/tulokset_uusi.html Kierrosajat: http://resultsalo.fi/2013/MTB_GreenRace/kierrosajat_uusi.html
Videota reitiltä by Heidi Turunen: http://www.youtube.com/watch?v=1oSrKwSwyq0 (ohiajoni 0:40)
Green Race pokaalit kunniapaikalla olohuoneessa:
Pitääkö tässä alkaa harkita suurempien kaiuttimien hankintaa...? :)
Sateenuhasta huolimatta vähän turhankin hyväksi kääntynyt aurinkoinen ja lämmin sää oli pistänyt pyöräilyväen liikkeelle, vähän yli sadan ennakkoilmoittautuneen lisäksi kisatoimistossa jonotti melkein toinen mokoma jälki-ilmoittautujia, joten starttiviivalle ilmestyi kaiken kaikkiaan miltei kaksisataa polkijaa! Järjestelyorganisaatio oli kovilla, mutta venyi hienosti ja selvisi kilpailijatulvasta.
Oma starttivuoro oli puoli yhden aikoihin päivän päästartissa, juniorit olivat aloitelleet jo yhdentoista nurkilla ja ajaneet omat kisansa alta pois. Sarja Maxigreen M40+ lähtönumerolla 246, matkana neljä noin 15 km kierrosta eli täysi marathonmatka.
Ennen starttia Felt Virtue Ltd:n istuinta paremmin vaakatasoon säätäessäni tulin kiskaisseeksi myös tolpan irti rungosta siivotakseni mahdolliset ylimääräiset hiekat saumasta. Samalla huomasin, että paremmin alurunkoon sopivaksi osoittautunut kiristin oli puristanut kuitutolpan varteen pitkittäisen halkeaman. Tolppa takaisin runkoon, katsotaan kestääkö... Virtuessa täysin sama varustus, kuin kauden muissakin kisoissa.
Kymmenisen minuuttia ennen lähtöä ryhmittäytymään starttialueelle. Etujoukoissa oli sopivasti tilaa, ei tarvittu kyynärpäätaktiikkaa. Ajattelin heikosta olosta huolimatta lähteä liikkeelle 'vanhoilla meriiteillä' heti kuuman ryhmän takaa välttääkseni pahimmat ruuhkat.
Jee-jee! Copyright: Esko Sillanpää
Paukusta liikkeelle, alun hiekkatiesiirtymällä haettiin asemia ennen ensimmäistä uutta metsäpätkää, joka alkoi kenties koko kisan pisimmällä yhtenäisellä single track -nousulla, joka viimeistään pakotti porukan letkaksi. Tiesiirtymällä oli ainakin alkupään osalta porukka venynyt jo letkaksi, joten isompaa hässäkkää ei tässä päässyt syntymään, kenties vähän taaempana?
Kovin kärki meni tietysti menojaan, mutta sen takana tulevasta joukosta löytyi sopivaa vauhtia ajavia kuskeja, joiden mukana matka tuntui lähtevän alkuun vallan mainiosti. Varsinkin teknisissä paikoissa sai ajella jopa osittain 'puolikaasulla'. Erot taaksepäin alkoivat kasvaa, edessä olevia kavereita alkoi jäädä jalkoihin yksi toisensa jälkeen. Metsäpätkillä vetoapu hillitsi sopivasti vauhtia, jottei tullut ajettua liian kovaa, tiesiirtymillä järjestyi alkumatkasta jopa vuorovetoapua, jolla lisättiin eroa takaa-ajajiin.
Ensimmäiset kaksi kierrosta menivät yllättävän helpolla, oli jopa helkkarin hauskaa ajaa kilpaa mielenkiintoisella radalla, jonka metkut alkoivat vähitellen jäädä muistiin! Eka kierros 56 min letkassa ajellessa, toka kierros jäi kisan nopeimmaksi 54 min 11 s.
Kolmannella kierroksella alkoi vauhdinpito vähitellen tuntua kropassa, varsinkin kun vetoapua tarjonneet kilpakumppanit olivat jääneet yksi toisensa jälkeen taakse ja piti puurtaa yksinään eteenpäin, ainoastaan osittain samalla radalla ajaneita lyhyen matkan kuskeja tuli toisinaan vastaan selkä edellä. Toisen kierroksen jälkeisen huollon aikana olin kuullut olevani sarjani toisena. Ainoastaan Ismo oli karussa enkä häntä tulisi millään ilveellä saamaan ajamalla kiinni, joten päätin keskittyä pelkästään oman ajokunnon ylläpitämiseen ja reitistä ehjänä maaliin selviämiseen. Vauhti kuitenkin tuntui pysyvän kohtuullisen hyvänä, vaikka väsymys alkoikin jo näkyä toisinaan pieninä ajovirheinä. Aivan komannen kierroksen loppupuolella oli Krisse polun sivussa venyttelemässä kramppaavaa jalkaansa suoraksi, muita pitkämatkalaisia ei näkynyt. Kolmas kierros kesti juomataukoineen 56 min 30 s.
Alkoi neljäs kierros. Väsymys alkoi pudottaa vauhtia, piti keskittyä entistä tarkemmin ajovirheiden välttämiseen. Jo heti kierroksen alkupäässä alkoi terävissä nousuissa tuntua oikeassa reidessä ikävää nipistelyä, krampinpoikanen se siellä odotti tilaisuuttaan iskeä lihaksen kimppuun. Nousut piti ajaa kieli keskellä suuta ja välttää vääriä liikkeitä. Yks kaks vastaan tuli tuttu hahmo potkiskellen pyöräänsä reittiä pitkin, mutta väärään suuntaan; Ismolle oli sattunut pyörärikko. Tiesi sitä, että viimeistään nyt oli pakko päästä maaliin saakka! Kierroksen puolenvälin jälkeen alkaneella tiesiirtymällä loppui ajohousujen lahkeisiin tunkemistani kolmesta energiageelistä viimeinenkin, samoin loppui juomarepusta vesi. Olo alkoi olla aika tukala, jonka lisäksi vasempaan polveen iski vielä julma kiputila. Onneksi Krisse oli päässyt eroon krampeistaan ja ajoi minut kiinni tarjoten samalla tervetullutta vetoapua pitkän tiesiirtymän vastatuuliosuudella. Akia morjestimme ohittaessamme hänet kierroksella. Lähtöalueella olevalla välihuoltopisteellä join useamman mukillisen urheilujuomaa, söin suolakurkkua ja ripauksen merisuolaa sekä sain täydennystä vesireppuuni. Matka jatkui ja olo parani vähitellen taas ihan kelvolliseksi. Peltoserpentiinin jälkeen punnertamaan viimeiset pari metsälenkkiä virheitä vältellen. Viimeisen kallionousun yli jäykin jaloin, metsästä sillan yli kisakeskuksen nurmelle ja komean maalisillan yli maaliviivalle.
'Joko saa lopettaa?'
Viimeiseen kierrokseen kului lopulta aikaa kaikkine huoltotaukoineen 1 h 3 min 7 s eli varsinainen ajoaika ei loppujen lopuksi venynytkään mainittavasti, vaikka siltä reitillä oli tuntunutkin.
Loistavassa kelissä ei ollut kiire huoltoon, tarkeni vaihtaa pitkän tovin kuulumisia muiden reitin selvittäneiden kanssa, nauttia kisatunnelmasta ja kropan endorfiineista. Polvikipu oli mystisesti kadonnut?!? Käsivarressa oli pitkä verinaarmu liian läheltä kuusenrunkoa otetun kaarteen jäljiltä ja olo oli jokseenkin kankea, muuten oli voittaja-olo.
Aikaa oli kulunut 3:49:50, M40+ sarjan viimevuotista voittoa puolustettu menestyksekkäästi. Sarjassani 29 starttaajaa, joista yhdeksän oli jäänyt raskaan reitin varrelle. Neljännelle kierrokselle oli sarjastani päässyt lisäkseni ainoastaan toiseksi tullut TCC:n Rauno, muut olivat jääneet Henkan varvaamaksi ja heidät oli otettu maaliin kolmannen kierroksen jälkeen. Henkka ajoi yleisen sarjan voittoon ajalla 3:09:13, joten jäin tällä kertaa 40 min 37 s. Olisin ollut loppuajallani yleisen sarjan seitsämäs.
GPS/mittari-data: ajomatka Garmin 61,05 km (mittariin tuli varmaan parisen kilometriä enemmän), ajoaika 3:47:10, kulutus 2713 kcal, keski/maksimit 16,1/42,1 km/h 156/172 bpm, nousua 799 m. Ja Garminin lukuihin kannattaa suhtautua varauksella...
Neljännen kierroksen kuolemanpaikka olisi kenties ollut vältettävissä hieman aiemmin aloitetulla ja runsaammalla energiatankkauksella. Vielä yksi lisägeeli ja energiajuomaa jo ensimmäisen kierroksen jälkeen? Veden kulutus yllätti kyllä totaalisesti, sitä meni huomattavasti enemmän kuin Tahkolla tai Syötteellä.
Kisan aikana pyörän perän oudon kolinan syyksi paljastui jälkitarkastuksessa kuluneet linkuston liukupuslat, parin vuoden ajot alkavat näkyä...
Tulokset: http://resultsalo.fi/2013/MTB_GreenRace/tulokset_uusi.html Kierrosajat: http://resultsalo.fi/2013/MTB_GreenRace/kierrosajat_uusi.html
Videota reitiltä by Heidi Turunen: http://www.youtube.com/watch?v=1oSrKwSwyq0 (ohiajoni 0:40)
Green Race pokaalit kunniapaikalla olohuoneessa:
Pitääkö tässä alkaa harkita suurempien kaiuttimien hankintaa...? :)
perjantai 26. heinäkuuta 2013
Syöte MTB 60 km 20.7.2013
Vuorossa toinen Syöte MTB, sarja M40 60 km, lähtönumero 239.
Alla Virtue Ltd täsmälleen samassa kokoonpanossa kuin aiemmin Tahkolla.
Keli oli koleahko, aamulla kymmenen asteen paikkeilla, mutta nousi nopeasti, starttihetkellä oli varmaankin 14-15 astetta ja pilvipoutaa. Päivän aikana jollain osin rataa oli kevyttä vesisadetta, itse en osunut kuin parin kevyen tihkupilven reunan alle. Varsin mainio ajokeli, kuumuus ei haitannut. Lyhyt ajoasu + irtohihat koko matkan päällä.
Reitti oli muuttunut joiltakin osin, tiesiirtymiä oli onnistuttu karsimaan entisestään ja saatu kolmisen kilometriä lisää mittaa. Reitti kuitenkin hyvin pitkälti tuttu jo viime vuodesta, joten tiedossa oli aika tarkkaan mitä tuleman pitää.
Tahkolla kulki kivasti, joten täälläkin piti olla odotettavissa hyvä tulos. Edellisenä iltana tosin sain testilenkillä aikaiseksi major chain suckin, joka hieman nosti tummia pilviä ennakko-odotuksien ylle. Ketju on kulunut jo vähän turhan paljon, tilalle ei ollut sopivaa sisäänajettua vaihturia enkä olisi edes uskaltanut vaihtaa uutta ketjua kuluneille rattaille. Näillä mennään...
Osallistujamäärä oli kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna, joten lähtö oli jaettu kahteen ryhmään aikatavotteiden mukaisesti.
Viime vuoden alkuosan jonotteluista viisastuneena pyrin nyt parempiin lähtöasetelmiin samaan tapaan kuin Tahkolla, jossa kyseinen taktiikka oli toiminut mainiosti. Juntusen Uskon kanssa olimme ajelleet suunnilleen saman luokan loppuaikoja ainakin kahtena vuonna sekä Syötteellä että Tahkolla, joten asettauduin Syötteen polut paremmin tuntevan 'isommissa pojissa' ajavan Iisalmen karpaasin peesiin heti lähtökarsinassa.
© Pekka Tahkola
Paukusta matkaan etuauton perässä. Vapaan vauhdin alettua irtosi jonkin ajan kuluttua isompi kärkijoukko selkeästi omille teilleen, jäin 'toiseen aaltoon'. Ensimmäiset Pikku-Syötteen nousut repivät joukon ensin nauhaksi ja vähitellen muutamien kuskien kokoisiksi ryhmiksi. Sykkeet olivat taas alkumatkasta hullun korkealla, jossain vaiheessa ennen niiden tasaantumista näin Garminissa keskisykkeenä 160 bpm, jollaisia lukemia normaaleilla lenkeillä näen lähinnä maksimeina! Lopussa tullaan vielä tarvitsemaan paukkuja, joten hieman moiset lukemat hieman pelottivat, mutta meno tuntui muutoin kuitenkin hyvältä. Nousuissa otti välillä vähän koville, mutta laskuosuuksilla ja tasamaalla pysyin hyvin joukon mukana, teknisemmissä paikoissa tarjoutui jopa mahdollisuusksia ohituksiinkin.
Pikku-Syötteeltä Keihäsvaaran pohjoispuolitse, Säkkisenlammit eteläpuolelta kiertäen, jonka jälkeen kohti etelää ja Pitämävaaraa.
Jossain kymmenen kilometrin kohdalla alkoivat selkäkivut vähitellen heräillä, jolloin tajusin särkylääkityksen unohtuneen kokonaan aamulla. Tästä ei hyvää seuraa... Tahkolla vastaavassa tilanteessa oltiin lääkityksen kanssa vasta jossain neljän kympin paikkeilla, joten nyt oli luvassa tuskaisempi reissu.
Vielä kuitenkin hymyilytti...
© Maarit_Karhu-Teiskonen
Pikku-Syöte jäi taakse, Pitämävaaran pumppaamon jälkeen ensimmäinen huolto. Muki urheilujuomaa ja matka jatkui. Kovin moni ajoi huoltopisteen ohi, joten katkon jälkeen oli edessä taas uusia ohitettavia, joista osan olin jo kertaalleen poiminut. Huollon jälkeisessä piiitkässä alamäkitykittelyssä tarjoutui tähän ensimmäinen mahdollisuus, mutta osa edellä päässeistä tykitteli senkin vähintään samaa vauhtia.
Pitäisi ajaa nämä lyhyet matkat omalla huollolla läpi, säästäisi loppuajasta minuutteja (tällä kertaa neljä) eikä menettäisi hyviä peesejä... Selkäkivun herättyä olin muistanut myös repun olkahihnaan tulevan pussukan olleen kiinni toisessa repussa, joten energiageelejäkään en sitten ollut pakannut ennakolta helposti tavoitettavaksi, ne saadakseni piti pysähtyä ja kaivella reppua... Tämän tein lopulta toisella huoltopisteellä Lauttalammella, jossa huitaisin toisen geelin kitusiin, toisen sujautin trikoiden lahkeeseen odottamaan myöhempää käyttöä. Pari mukia urheilujuomaa sekä tummaa suklaata koneeseen, taas matkaan.
.
. ... kesken ...
.
Pärjänjoen Pulevardin juurakkojumpan alkaessa otin kiinni edellä karkuun painelleen kaksikon, jonka jälkeen ajelimme kolmen miehen nippuna aina nousuosuuden alkua merkitseville ylämäkipitkoksille asti. Pitkosten vaihduttua nousevaksi mönkijäuraksi oli heikko hetki, kaksikko tuntui karkaavan vastustamattomasti. Leveän uran vaihtuessa teknisemmäksi sain taas kaksikon kiinni, kunnes hiihtosillan ylityksen jälkeen toinen kavereista meni menojaan ja hävisi hetkessä ylämäkeen mutkan taakse. Jäljelle jäänyt kaksikko jatkoi hetken aikaa samaa vauhtia, kunnes Ibis-miehellä alkoi kampi painaa ja tunkkaaminen kutsui, jatkoin ylämäkeen yksinäni. Parit pienemmät kinkamat nousivat vielä hyvin, mutta pidemmän nousuosuuden louhikoissa kivien välissä vaaniva pehmeä savi ja muta imi voimat ja vauhdin, piti jalkautua. Hetken tunkkauksen jälkeen taas pyörän päälle, kunnes tuli vastaava paikka eteen. Loppunousu oli vielä viimevuotistakin märempi, mutaisempi ja pehmeämpi, joten Iso-Syöte otti tällä kertaa peräti neljä niskalenkkiä väsyneestä polkijasta.
Lopulta saavutin hiekkapohjaisen huolto/kuntoreitin, jota pitkin hidas mutta varma nousu satulasta jatkui. Viimeisen tunkaussession aikana oli takana näkynyt lähestyvä Kanuunapaita, siitä sai kummasti lisää motivaatiota ja potkua nousuun, enää tässä vaiheessa ei huvittaisi tulla kiinniajetuksi ja ohitetuksi. Paita jäi taakse, ei saanut kiinni. Hiekkatietä miltei laelle asti, enää pieni pätkä pari teknisempää kohtaa sisältävää polkua, lopuilla voimilla laskettelurinteen yläosa raivolla huipulle asti, loppulasku kivikon läpi vauhdilla hyvään tuuriin luottaen ja samaa kyytiä pieni loppunousu hotellin vieressä olleeseen maaliin:
© Maarit_Karhu-Teiskonen
Kisa taputeltu!
Uskon uskoin päässeen ohitseni jollain huoltopisteellä, joten yllätys oli suuri, kun hän saapui maaliin vasta hetken kuluttua. Jäin toviksi maalialueelle nauttimaan tunnelmasta, juomaan useamman mukillisen urheilujuomaa sekä pesemään pyöräni. Sen jälkeen pesuväline- ja vaihtovaatekassien nouto alhaalta mökiltä ja takaisin huipulle kuvaamaan tiimikavereiden ja Ullan saapumisia.
Maalissa lopulta sarjani viidentenä (37 lähtijää) ajassa 3:42:44. Tarkkaa työtä, sekunnin parannus viimevuotiseen loppuaikaan! ;) Tosin matkaa se kolmisen kilometriä enemmän, joten oikeasti aika parani enemmän. Kärkinelikko pysyi vajaan kahdeksan minuutin sisällä, sen jälkeen selkeä ero minuun, olin 0:26:31 kärjestä. Kaikki sarjat mukaan luettuna olin koko porukan 25. nopein yhdellä kierroksella. Starttajia 60 km:lle yhteensä 221 kappaletta, 120 km:lle 33 kpl. Lisäksi 30 km:n 'puolikasmatkaa' kiersi yhteensä 76 polkijaa.
Garmin-data kisakierrokselta: ajomatka 59,27 km, ajoaika 3:40:55,62, keski/maksiminopeus 16,1/42,9 km/h, keski/maksimisyke 154/174 bpm, energiankulutus 2676 kcal, nousumetrit 1159 m.
Tekniikka pelasi reitillä moitteitta. Vasta maaliintulon jälkeen paljastui takarenkaasta joku pieni vuoto, rengas oli tyhjä pesulta ja ruokailusta palattuamme. Olisikohan loppunousun päältä alas maalisuoralle laskeva lyhyt jyrkkä kivikko päässyt sittenkin tekemään tepposet tms...? Tai reipas laskuosuus alas mökille, sai välillä hyppiä kovassa vauhdissa mm. vesiurien yli.
Alla Virtue Ltd täsmälleen samassa kokoonpanossa kuin aiemmin Tahkolla.
Keli oli koleahko, aamulla kymmenen asteen paikkeilla, mutta nousi nopeasti, starttihetkellä oli varmaankin 14-15 astetta ja pilvipoutaa. Päivän aikana jollain osin rataa oli kevyttä vesisadetta, itse en osunut kuin parin kevyen tihkupilven reunan alle. Varsin mainio ajokeli, kuumuus ei haitannut. Lyhyt ajoasu + irtohihat koko matkan päällä.
Reitti oli muuttunut joiltakin osin, tiesiirtymiä oli onnistuttu karsimaan entisestään ja saatu kolmisen kilometriä lisää mittaa. Reitti kuitenkin hyvin pitkälti tuttu jo viime vuodesta, joten tiedossa oli aika tarkkaan mitä tuleman pitää.
Tahkolla kulki kivasti, joten täälläkin piti olla odotettavissa hyvä tulos. Edellisenä iltana tosin sain testilenkillä aikaiseksi major chain suckin, joka hieman nosti tummia pilviä ennakko-odotuksien ylle. Ketju on kulunut jo vähän turhan paljon, tilalle ei ollut sopivaa sisäänajettua vaihturia enkä olisi edes uskaltanut vaihtaa uutta ketjua kuluneille rattaille. Näillä mennään...
Osallistujamäärä oli kaksinkertaistunut edelliseen vuoteen verrattuna, joten lähtö oli jaettu kahteen ryhmään aikatavotteiden mukaisesti.
Viime vuoden alkuosan jonotteluista viisastuneena pyrin nyt parempiin lähtöasetelmiin samaan tapaan kuin Tahkolla, jossa kyseinen taktiikka oli toiminut mainiosti. Juntusen Uskon kanssa olimme ajelleet suunnilleen saman luokan loppuaikoja ainakin kahtena vuonna sekä Syötteellä että Tahkolla, joten asettauduin Syötteen polut paremmin tuntevan 'isommissa pojissa' ajavan Iisalmen karpaasin peesiin heti lähtökarsinassa.
Paukusta matkaan etuauton perässä. Vapaan vauhdin alettua irtosi jonkin ajan kuluttua isompi kärkijoukko selkeästi omille teilleen, jäin 'toiseen aaltoon'. Ensimmäiset Pikku-Syötteen nousut repivät joukon ensin nauhaksi ja vähitellen muutamien kuskien kokoisiksi ryhmiksi. Sykkeet olivat taas alkumatkasta hullun korkealla, jossain vaiheessa ennen niiden tasaantumista näin Garminissa keskisykkeenä 160 bpm, jollaisia lukemia normaaleilla lenkeillä näen lähinnä maksimeina! Lopussa tullaan vielä tarvitsemaan paukkuja, joten hieman moiset lukemat hieman pelottivat, mutta meno tuntui muutoin kuitenkin hyvältä. Nousuissa otti välillä vähän koville, mutta laskuosuuksilla ja tasamaalla pysyin hyvin joukon mukana, teknisemmissä paikoissa tarjoutui jopa mahdollisuusksia ohituksiinkin.
Pikku-Syötteeltä Keihäsvaaran pohjoispuolitse, Säkkisenlammit eteläpuolelta kiertäen, jonka jälkeen kohti etelää ja Pitämävaaraa.
Jossain kymmenen kilometrin kohdalla alkoivat selkäkivut vähitellen heräillä, jolloin tajusin särkylääkityksen unohtuneen kokonaan aamulla. Tästä ei hyvää seuraa... Tahkolla vastaavassa tilanteessa oltiin lääkityksen kanssa vasta jossain neljän kympin paikkeilla, joten nyt oli luvassa tuskaisempi reissu.
Vielä kuitenkin hymyilytti...
Pikku-Syöte jäi taakse, Pitämävaaran pumppaamon jälkeen ensimmäinen huolto. Muki urheilujuomaa ja matka jatkui. Kovin moni ajoi huoltopisteen ohi, joten katkon jälkeen oli edessä taas uusia ohitettavia, joista osan olin jo kertaalleen poiminut. Huollon jälkeisessä piiitkässä alamäkitykittelyssä tarjoutui tähän ensimmäinen mahdollisuus, mutta osa edellä päässeistä tykitteli senkin vähintään samaa vauhtia.
Pitäisi ajaa nämä lyhyet matkat omalla huollolla läpi, säästäisi loppuajasta minuutteja (tällä kertaa neljä) eikä menettäisi hyviä peesejä... Selkäkivun herättyä olin muistanut myös repun olkahihnaan tulevan pussukan olleen kiinni toisessa repussa, joten energiageelejäkään en sitten ollut pakannut ennakolta helposti tavoitettavaksi, ne saadakseni piti pysähtyä ja kaivella reppua... Tämän tein lopulta toisella huoltopisteellä Lauttalammella, jossa huitaisin toisen geelin kitusiin, toisen sujautin trikoiden lahkeeseen odottamaan myöhempää käyttöä. Pari mukia urheilujuomaa sekä tummaa suklaata koneeseen, taas matkaan.
.
. ... kesken ...
.
Pärjänjoen Pulevardin juurakkojumpan alkaessa otin kiinni edellä karkuun painelleen kaksikon, jonka jälkeen ajelimme kolmen miehen nippuna aina nousuosuuden alkua merkitseville ylämäkipitkoksille asti. Pitkosten vaihduttua nousevaksi mönkijäuraksi oli heikko hetki, kaksikko tuntui karkaavan vastustamattomasti. Leveän uran vaihtuessa teknisemmäksi sain taas kaksikon kiinni, kunnes hiihtosillan ylityksen jälkeen toinen kavereista meni menojaan ja hävisi hetkessä ylämäkeen mutkan taakse. Jäljelle jäänyt kaksikko jatkoi hetken aikaa samaa vauhtia, kunnes Ibis-miehellä alkoi kampi painaa ja tunkkaaminen kutsui, jatkoin ylämäkeen yksinäni. Parit pienemmät kinkamat nousivat vielä hyvin, mutta pidemmän nousuosuuden louhikoissa kivien välissä vaaniva pehmeä savi ja muta imi voimat ja vauhdin, piti jalkautua. Hetken tunkkauksen jälkeen taas pyörän päälle, kunnes tuli vastaava paikka eteen. Loppunousu oli vielä viimevuotistakin märempi, mutaisempi ja pehmeämpi, joten Iso-Syöte otti tällä kertaa peräti neljä niskalenkkiä väsyneestä polkijasta.
Lopulta saavutin hiekkapohjaisen huolto/kuntoreitin, jota pitkin hidas mutta varma nousu satulasta jatkui. Viimeisen tunkaussession aikana oli takana näkynyt lähestyvä Kanuunapaita, siitä sai kummasti lisää motivaatiota ja potkua nousuun, enää tässä vaiheessa ei huvittaisi tulla kiinniajetuksi ja ohitetuksi. Paita jäi taakse, ei saanut kiinni. Hiekkatietä miltei laelle asti, enää pieni pätkä pari teknisempää kohtaa sisältävää polkua, lopuilla voimilla laskettelurinteen yläosa raivolla huipulle asti, loppulasku kivikon läpi vauhdilla hyvään tuuriin luottaen ja samaa kyytiä pieni loppunousu hotellin vieressä olleeseen maaliin:
Kisa taputeltu!
Uskon uskoin päässeen ohitseni jollain huoltopisteellä, joten yllätys oli suuri, kun hän saapui maaliin vasta hetken kuluttua. Jäin toviksi maalialueelle nauttimaan tunnelmasta, juomaan useamman mukillisen urheilujuomaa sekä pesemään pyöräni. Sen jälkeen pesuväline- ja vaihtovaatekassien nouto alhaalta mökiltä ja takaisin huipulle kuvaamaan tiimikavereiden ja Ullan saapumisia.
Maalissa lopulta sarjani viidentenä (37 lähtijää) ajassa 3:42:44. Tarkkaa työtä, sekunnin parannus viimevuotiseen loppuaikaan! ;) Tosin matkaa se kolmisen kilometriä enemmän, joten oikeasti aika parani enemmän. Kärkinelikko pysyi vajaan kahdeksan minuutin sisällä, sen jälkeen selkeä ero minuun, olin 0:26:31 kärjestä. Kaikki sarjat mukaan luettuna olin koko porukan 25. nopein yhdellä kierroksella. Starttajia 60 km:lle yhteensä 221 kappaletta, 120 km:lle 33 kpl. Lisäksi 30 km:n 'puolikasmatkaa' kiersi yhteensä 76 polkijaa.
Garmin-data kisakierrokselta: ajomatka 59,27 km, ajoaika 3:40:55,62, keski/maksiminopeus 16,1/42,9 km/h, keski/maksimisyke 154/174 bpm, energiankulutus 2676 kcal, nousumetrit 1159 m.
Tekniikka pelasi reitillä moitteitta. Vasta maaliintulon jälkeen paljastui takarenkaasta joku pieni vuoto, rengas oli tyhjä pesulta ja ruokailusta palattuamme. Olisikohan loppunousun päältä alas maalisuoralle laskeva lyhyt jyrkkä kivikko päässyt sittenkin tekemään tepposet tms...? Tai reipas laskuosuus alas mökille, sai välillä hyppiä kovassa vauhdissa mm. vesiurien yli.
lauantai 29. kesäkuuta 2013
Tahko MTB 60 km 29.6.2013
Tahkon ennakkotunnelmista en osannut sanoa tällä kertaa juuta enkä jaata, päivän kunto saattoi olla ihan mitä tahansa.
Vähän överiksi menneen Talvikilometrikisan jälkeen oli kevät ja ja alkukesä ollut kovin raskaan oloista niin fyysisesti kuin henkisestikin, kampi oli ollut kovin raskas pitkään. Pitkät työpäivät ja runsas valvominen eivät olleet ainakaan parantaneet tilannetta.
Juuri ennen Tahkoa oli kuitenkin näkynyt merkkejä paremmasta, olo oli keventynyt ja kampikin toisinaan alkanut taas pyöriä ihan mukavasti. Jätin spekulaatiot sikseen ja päätin katsoa kisapäivänä minne asti päästään...
Perinteisesti on tarkoituksena ollut aina lähteä varovaisesti tunnustellen liikkeelle ja lisätä vähitellen vauhtia, mikäli kammet pyörivät. Varovaisen alun ottaminen on johtanut siihen, että lähtö on tapahtunut jostain starttiryhmän puolivälistä tai jopa taaempaa, mikä on tarkoittanut muiden mukana hitaampien määräämällä vauhdilla ruuhkassa köröttelyä ja letkatunkkausta helpommissakin mäissä. Tähän oli tarkoitus hakea parannusta hakeutumalla lähemmäs 9:20-starttiryhmän kärkeä. Hyvä suunnitelma, mutta eturivin paikat olivat menneet hujauksessa heti päästartin singahdettua liikkeelle. Pujottelin kuitenkin jonnekkin neljännen-viidennen rivin paikkeille pieneen vapaaseen rakoon, katsotaan kuinka äijän käy...
Alla muuten sama L-kokoiseen MY12 Virtue Ltd runkosettiin rakennettu pyörä Foxin Floatilla, XT:n osilla, Avid Elixir CR jarruilla ja Stanin ZTR Alpine kehäisillä RCZ-kiekoilla kuin edellisenäkin vuotena, mutta iskarina 'väliaikainen' lisäsäiliöllinen Manitou Swinger ja polkimina ihkauudet testaamattomat BBB ForceMount BPD-14 lukot, klappaava keraaminen keskiölaakeristo vaihdettu takaisin alkuperäiseen käytettyyn XT:n settiin. Alla yhä vieläkin ne samat tutut jo monta Tahkoa nähneet Continental MountainKing 2.4" sisureilla. En uskaltanut lähteä liikkeelle todennäköisesti paremmin rullaavilla Michelinin 2.1" Wild Race'r:eilla kivikoiden pelossa, pelasin varman päälle, ei huvittanut paarmojen ja hyttysten syöttäminen mahdollisen renkaanvaihdon yhteydessä. Contin renkaat ovat jo vanhat ja kuluneet, mutta toimineet ok tähän asti, miksei siis vielä tälläkin keikalla?
No takaisin kisaan...
Paukusta liikkeelle lähtönumerolla 7211, letka alkoi venyä heti hotellin asvalttinousussa. Päätin ottaa reippaasti riskiä ja hankkiutua parempiin asemiin. Peesistä toiseen, yritin hyödyntää aina alamäet edellä meneviä ryhmiä jahdatessa, ylämäet vähän varovaisemmin. Sykkeet olivat taas pelottavan korkealla heti alkumatkasta, pelko mahdollisesta tulevasta katkeamisesta sai tarkkailemaan syketasoja. Keskisykkeet huitelivat tasolla, jolle normilenkeillä kiipeää vain maksimipulssi... Uudet polkimet olisivat saaneet olla kireämmällä, nyt pääsivät jalat pariin otteeseen irtoamaan vähän jännissä kohdissa, mutta onneksi sain kengät kiinni takaisin lukkoihin välittömästi ilman vahinkoja.
Ensimmäisestä huollosta sukkana läpi, suomalaisten ja etelänaapurien tiimikuteiden värittämän porukan mukana kohti Kinahmia. Taas kyyti kylmäsi, kun keula kääntyi ensimmäisiin oikeisiin hiekkatienousuihin, mutta tunnuin pysyvän kuitenkin kohtuullisen hyvin mukana pienellä vaihteella mäkeä kinnattaessa. Pari tiimikuskia karkasi kohta, mutta muu joukko pysyi kohtuudella 'näpeissä', jotkut jopa putosivat kyydeistä.
Kinahmi I:n valmistelevaan hiekkatielaskuun ladattiin vauhdilla ja mäen alle saavuttaessa polku oli vapaa. Taktiikka oli kannattanut, ei tietoakaan ruuhkasta! Siispä pientä pesään ja tasaisella pyörityksellä mäkeä ylös. Lähes kaikki muut jalkautuivat heti alusta, jokusen kuskin pyysin antamaan polkevalle hieman tilaa. Jarkko tunkkasi toista kierrostaan jossain mäen puolivälissä, poljin ohi. Mäen jo helpottuessa alkoi helteeksi yltynyt kuumuus vaatia veroaan, sykkeet nousivat liikaa ja pää alkoi keittää. Katsoin parhaaksi heittää jalkamieheksi ja tunkata loppunousun. Jarkko ajoi rinteen loppuosassa peesiin, joten nousin taas pyörän päälle ja polkaisin taas matkaan. Syke tuntui pysyvän korkealla laskematta vielä hyvän matkaa Kinahmin laella, mutta rauhoittui vähitellen. Sain peesiavuksi tuntemattomaksi jääneen kaverin, jonka kanssa paukuttelimme Kihanmin laen loppuosan ja laskuosuuden pääosin tyhjällä polulla oikein reipasta haipakkaa, ji-haa. Kerrankin näin, yleensä liikenne on estänyt hauskanpidon. Muutama ohitus, mutta niistäkin selvittiin yleensä nopeasti. Eskolan huollossa väliaika 1.09.58,2, sijoitukseksi tässä vaiheessa paljastui jälkikäteen 102. Urheilujuomaa, suolakurkkua, matka jatkui...
Pitkä tiesiirtymä, alamäki ja ilmeisesti myötätuuli. Aluksi energiageeliä koneeseen, sen jälkeen matala ajoasento ja kadenssi ylös. Tällä kertaa ei osunut suoralle sopivaa vuorovetoporukkaa, joten kaikki piti ottaa omista reisistä. Jokunen ohitus mahtui tuollekin suoralle antaen hetkellistä peesiapua juuri ennen hitaamman kuskin kuittaamista.
Taas noustiin. Taivaan portaiden alla olevia mäkiä pääsin tällä kertaa noin kaksi metriä viimevuotista korkeammalle, ennen kuin ruuhka pakotti jalkautumaan. Tunkkaillessa sykkeet taas vähän ylhäällä. Ruuhka ei ollut onneksi kovin paha, hajosi pääosin pirstaleiksi heti Portaiden jälkeen taas kammelle siirryttäessä. Muutaman nopeamman kuskin kanssa paukuttelimme kohti Kalkkiruukkia, jolloin alkoi tulla taas hitaampia selkiä vastaan eikä päässyt aivan hallitsemattomaan vauhtiin. Tarkkana sai olla, renkaan paikkaajia vilisi polun varressa vasemmalla ja oikealla koko matkan alas Kalkkiruukille asti. Pikku pätkä asvalttia ylös, jonka jälkeen uutta siirtymää huoltoon, perinteinen sumputtava penkkanousu oli korvattu huomattavasti paremmin toimivalla metsäautotieliittymällä. Pikainen huolto ja taas matkaan. Joka huollolla meni aina nivaska nopeammin huoltavia tai huollon passaavia kuskeja ohi, mutta itse tuli ihan varmuuden vuoksi nautittua urheilujuomaa, suolakurkkuja sekä merisuolaa, matkaa on vielä pitkästi jäljellä...
Jossain kolmen kympin paikkeilla nyki vasen reisi aavistuksen, mutta onneksi krampin alku meni nopeasti ohi. Myöhemmin neljän kympin paikkeilla samanlainen ilmiö toistui oikeassa reidessä, mutta sekään ei äitynyt pahaksi. Huolloissa taas pari mukia urheilujuomaa, suolakurkkua ja ripaus merisuolaa. Tuulivaaran-Rahasmäen nousuissa ei suurempia ongelmia, tunkkaajia sai pujotella, mutta aina pääsi ohi, tilaa riitti mukavasti. Pitkät matkat ajelin samaa matkaa musta-ruskeaan Shimano XTR -asuun pukeutuneen kaverin kanssa suunnilleen samoja vauhteja.
Juuri ennen El Granden alkua olevissa helpommissa valmistelevissa nousuissa nappasi haukikoukku kiinni vasempaan reiteen ja alkoi nykiä varovasti! Yritin päästä krampin alusta eroon aavistuksen keventämällä pyöritystä ja hieromalla lihasta siinä samalla eteen- ja ylöspäin poljeskellessani. Joku naisten sarjalaisista oli juuri samaan aikaan aloittamassa El Granden valloitusta ja uhkasi karata, nyt ei passannut antaa periksi! :) Jännitti hitosti, josko kramppi äityisi oikein pahaksi ja kaataisi äijän ketoon? Mutta eikö mitä, sadan - parin sadan metrin päässä El Granden alun ylivinkkelikäännöksestä jalka rauhoittui ja alkoi tasainen pyörittäminen kohti huippua vailla huolen häivää. Syketasot olivat pudonneet alkumatkasta roimasti, enää ei tarvinnut huolehtia niistä. Monta selkää ehti tulla vastaan pitkässä nousussa, nyt reitillä oli kuskeja kaikista sarjoista.
Jo aiemmin olin kiinnittänyt huomiota saman starttiryhmän etelänaapurin tiimikuskiin, joka oli välillä ollut edessäni, välillä takanani. Nyt ko. kuski nousi mäkeä juuri edelläni, tässäpä oiva saalis... Varsinainen El Grande päättyi, pysyin hyvin 'saaliin' lähituntumassa. Viimeiset puuduttavat hiekkatienousut Pehkubaarille, pysyin vieläkin kyydissä mukana. Reitti kääntyi laskuun, tässä tilaisuuteni; latasin alamäkeen ohi ja karkuun kiertäen hitaampia kuskeja milloin mistäkin penkan kautta. Viimeistään hissilinjan yläpäähän vievässä pienessä nousussa onnistuin löytämään sopivan raon edessä olleen väsyneen ryhmän läpi ja käänsin karkuteillä laskuun. Paino taakse ja alas niin lujaa kuin uskalsin, pyörä pysyi kiltisti linjassa. Rinteen alaosassa oli taas viimevuotiseen tapaan hitaampi kuski keskellä tieuraa, 'OHI VASEMMALTA' ja mahdollisimman loiva kaarre rinteen alapäässä olleeseen ysikymppiin oikealla. Kevyessä sladissa kaarteeseen, mutta pyörä taittui kiltisti irtosoralta tielinjalle paljoakaan vauhtia hukkaamatta, jonka jälkeen koneesta kaikki irti ja kohti lahden kiertoa. Huoltotieltä rantaan oli vedetty vähän uutta linjaa, joka piti ottaa tarkasti. Kadun yli ja lahden pohjukassa pururadalle. Ei mahdollisia uhkaajia lähettyvillä, mutta silti kaikki kampikierrokset käyttöön aina maaliviivalle asti. Maalissa vähän turhankin hyväkuntoisena, olisiko jollain välillä voinut puristaa vähän uskaliaammin? Kuulutus kertoi uudesta henk.koht. ennätyksestä, kolmen ja puolen tunnin raja alittui vihdoin!
Loppuaika 3.28.17,6, sijoitukseksi vakiintui myöhemmin 113.
Kalusto pelasi loistavasti tuota uusien lukkojen pientä säätämättömyyttä lukuunottamatta, eikä sekään ratkaissut lopulta mitään. Perän joustosta jäi käyttämättä melkein kolmasosa, mutta silti Virtue nieli kaiken tarvittavan.
Perinteisesti on tarkoituksena ollut aina lähteä varovaisesti tunnustellen liikkeelle ja lisätä vähitellen vauhtia, mikäli kammet pyörivät. Varovaisen alun ottaminen on johtanut siihen, että lähtö on tapahtunut jostain starttiryhmän puolivälistä tai jopa taaempaa, mikä on tarkoittanut muiden mukana hitaampien määräämällä vauhdilla ruuhkassa köröttelyä ja letkatunkkausta helpommissakin mäissä. Tähän oli tarkoitus hakea parannusta hakeutumalla lähemmäs 9:20-starttiryhmän kärkeä. Hyvä suunnitelma, mutta eturivin paikat olivat menneet hujauksessa heti päästartin singahdettua liikkeelle. Pujottelin kuitenkin jonnekkin neljännen-viidennen rivin paikkeille pieneen vapaaseen rakoon, katsotaan kuinka äijän käy...
Alla muuten sama L-kokoiseen MY12 Virtue Ltd runkosettiin rakennettu pyörä Foxin Floatilla, XT:n osilla, Avid Elixir CR jarruilla ja Stanin ZTR Alpine kehäisillä RCZ-kiekoilla kuin edellisenäkin vuotena, mutta iskarina 'väliaikainen' lisäsäiliöllinen Manitou Swinger ja polkimina ihkauudet testaamattomat BBB ForceMount BPD-14 lukot, klappaava keraaminen keskiölaakeristo vaihdettu takaisin alkuperäiseen käytettyyn XT:n settiin. Alla yhä vieläkin ne samat tutut jo monta Tahkoa nähneet Continental MountainKing 2.4" sisureilla. En uskaltanut lähteä liikkeelle todennäköisesti paremmin rullaavilla Michelinin 2.1" Wild Race'r:eilla kivikoiden pelossa, pelasin varman päälle, ei huvittanut paarmojen ja hyttysten syöttäminen mahdollisen renkaanvaihdon yhteydessä. Contin renkaat ovat jo vanhat ja kuluneet, mutta toimineet ok tähän asti, miksei siis vielä tälläkin keikalla?
No takaisin kisaan...
Paukusta liikkeelle lähtönumerolla 7211, letka alkoi venyä heti hotellin asvalttinousussa. Päätin ottaa reippaasti riskiä ja hankkiutua parempiin asemiin. Peesistä toiseen, yritin hyödyntää aina alamäet edellä meneviä ryhmiä jahdatessa, ylämäet vähän varovaisemmin. Sykkeet olivat taas pelottavan korkealla heti alkumatkasta, pelko mahdollisesta tulevasta katkeamisesta sai tarkkailemaan syketasoja. Keskisykkeet huitelivat tasolla, jolle normilenkeillä kiipeää vain maksimipulssi... Uudet polkimet olisivat saaneet olla kireämmällä, nyt pääsivät jalat pariin otteeseen irtoamaan vähän jännissä kohdissa, mutta onneksi sain kengät kiinni takaisin lukkoihin välittömästi ilman vahinkoja.
Ensimmäisestä huollosta sukkana läpi, suomalaisten ja etelänaapurien tiimikuteiden värittämän porukan mukana kohti Kinahmia. Taas kyyti kylmäsi, kun keula kääntyi ensimmäisiin oikeisiin hiekkatienousuihin, mutta tunnuin pysyvän kuitenkin kohtuullisen hyvin mukana pienellä vaihteella mäkeä kinnattaessa. Pari tiimikuskia karkasi kohta, mutta muu joukko pysyi kohtuudella 'näpeissä', jotkut jopa putosivat kyydeistä.
Kinahmi I:n valmistelevaan hiekkatielaskuun ladattiin vauhdilla ja mäen alle saavuttaessa polku oli vapaa. Taktiikka oli kannattanut, ei tietoakaan ruuhkasta! Siispä pientä pesään ja tasaisella pyörityksellä mäkeä ylös. Lähes kaikki muut jalkautuivat heti alusta, jokusen kuskin pyysin antamaan polkevalle hieman tilaa. Jarkko tunkkasi toista kierrostaan jossain mäen puolivälissä, poljin ohi. Mäen jo helpottuessa alkoi helteeksi yltynyt kuumuus vaatia veroaan, sykkeet nousivat liikaa ja pää alkoi keittää. Katsoin parhaaksi heittää jalkamieheksi ja tunkata loppunousun. Jarkko ajoi rinteen loppuosassa peesiin, joten nousin taas pyörän päälle ja polkaisin taas matkaan. Syke tuntui pysyvän korkealla laskematta vielä hyvän matkaa Kinahmin laella, mutta rauhoittui vähitellen. Sain peesiavuksi tuntemattomaksi jääneen kaverin, jonka kanssa paukuttelimme Kihanmin laen loppuosan ja laskuosuuden pääosin tyhjällä polulla oikein reipasta haipakkaa, ji-haa. Kerrankin näin, yleensä liikenne on estänyt hauskanpidon. Muutama ohitus, mutta niistäkin selvittiin yleensä nopeasti. Eskolan huollossa väliaika 1.09.58,2, sijoitukseksi tässä vaiheessa paljastui jälkikäteen 102. Urheilujuomaa, suolakurkkua, matka jatkui...
Pitkä tiesiirtymä, alamäki ja ilmeisesti myötätuuli. Aluksi energiageeliä koneeseen, sen jälkeen matala ajoasento ja kadenssi ylös. Tällä kertaa ei osunut suoralle sopivaa vuorovetoporukkaa, joten kaikki piti ottaa omista reisistä. Jokunen ohitus mahtui tuollekin suoralle antaen hetkellistä peesiapua juuri ennen hitaamman kuskin kuittaamista.
Taas noustiin. Taivaan portaiden alla olevia mäkiä pääsin tällä kertaa noin kaksi metriä viimevuotista korkeammalle, ennen kuin ruuhka pakotti jalkautumaan. Tunkkaillessa sykkeet taas vähän ylhäällä. Ruuhka ei ollut onneksi kovin paha, hajosi pääosin pirstaleiksi heti Portaiden jälkeen taas kammelle siirryttäessä. Muutaman nopeamman kuskin kanssa paukuttelimme kohti Kalkkiruukkia, jolloin alkoi tulla taas hitaampia selkiä vastaan eikä päässyt aivan hallitsemattomaan vauhtiin. Tarkkana sai olla, renkaan paikkaajia vilisi polun varressa vasemmalla ja oikealla koko matkan alas Kalkkiruukille asti. Pikku pätkä asvalttia ylös, jonka jälkeen uutta siirtymää huoltoon, perinteinen sumputtava penkkanousu oli korvattu huomattavasti paremmin toimivalla metsäautotieliittymällä. Pikainen huolto ja taas matkaan. Joka huollolla meni aina nivaska nopeammin huoltavia tai huollon passaavia kuskeja ohi, mutta itse tuli ihan varmuuden vuoksi nautittua urheilujuomaa, suolakurkkuja sekä merisuolaa, matkaa on vielä pitkästi jäljellä...
Jossain kolmen kympin paikkeilla nyki vasen reisi aavistuksen, mutta onneksi krampin alku meni nopeasti ohi. Myöhemmin neljän kympin paikkeilla samanlainen ilmiö toistui oikeassa reidessä, mutta sekään ei äitynyt pahaksi. Huolloissa taas pari mukia urheilujuomaa, suolakurkkua ja ripaus merisuolaa. Tuulivaaran-Rahasmäen nousuissa ei suurempia ongelmia, tunkkaajia sai pujotella, mutta aina pääsi ohi, tilaa riitti mukavasti. Pitkät matkat ajelin samaa matkaa musta-ruskeaan Shimano XTR -asuun pukeutuneen kaverin kanssa suunnilleen samoja vauhteja.
Juuri ennen El Granden alkua olevissa helpommissa valmistelevissa nousuissa nappasi haukikoukku kiinni vasempaan reiteen ja alkoi nykiä varovasti! Yritin päästä krampin alusta eroon aavistuksen keventämällä pyöritystä ja hieromalla lihasta siinä samalla eteen- ja ylöspäin poljeskellessani. Joku naisten sarjalaisista oli juuri samaan aikaan aloittamassa El Granden valloitusta ja uhkasi karata, nyt ei passannut antaa periksi! :) Jännitti hitosti, josko kramppi äityisi oikein pahaksi ja kaataisi äijän ketoon? Mutta eikö mitä, sadan - parin sadan metrin päässä El Granden alun ylivinkkelikäännöksestä jalka rauhoittui ja alkoi tasainen pyörittäminen kohti huippua vailla huolen häivää. Syketasot olivat pudonneet alkumatkasta roimasti, enää ei tarvinnut huolehtia niistä. Monta selkää ehti tulla vastaan pitkässä nousussa, nyt reitillä oli kuskeja kaikista sarjoista.
Jo aiemmin olin kiinnittänyt huomiota saman starttiryhmän etelänaapurin tiimikuskiin, joka oli välillä ollut edessäni, välillä takanani. Nyt ko. kuski nousi mäkeä juuri edelläni, tässäpä oiva saalis... Varsinainen El Grande päättyi, pysyin hyvin 'saaliin' lähituntumassa. Viimeiset puuduttavat hiekkatienousut Pehkubaarille, pysyin vieläkin kyydissä mukana. Reitti kääntyi laskuun, tässä tilaisuuteni; latasin alamäkeen ohi ja karkuun kiertäen hitaampia kuskeja milloin mistäkin penkan kautta. Viimeistään hissilinjan yläpäähän vievässä pienessä nousussa onnistuin löytämään sopivan raon edessä olleen väsyneen ryhmän läpi ja käänsin karkuteillä laskuun. Paino taakse ja alas niin lujaa kuin uskalsin, pyörä pysyi kiltisti linjassa. Rinteen alaosassa oli taas viimevuotiseen tapaan hitaampi kuski keskellä tieuraa, 'OHI VASEMMALTA' ja mahdollisimman loiva kaarre rinteen alapäässä olleeseen ysikymppiin oikealla. Kevyessä sladissa kaarteeseen, mutta pyörä taittui kiltisti irtosoralta tielinjalle paljoakaan vauhtia hukkaamatta, jonka jälkeen koneesta kaikki irti ja kohti lahden kiertoa. Huoltotieltä rantaan oli vedetty vähän uutta linjaa, joka piti ottaa tarkasti. Kadun yli ja lahden pohjukassa pururadalle. Ei mahdollisia uhkaajia lähettyvillä, mutta silti kaikki kampikierrokset käyttöön aina maaliviivalle asti. Maalissa vähän turhankin hyväkuntoisena, olisiko jollain välillä voinut puristaa vähän uskaliaammin? Kuulutus kertoi uudesta henk.koht. ennätyksestä, kolmen ja puolen tunnin raja alittui vihdoin!
Loppuaika 3.28.17,6, sijoitukseksi vakiintui myöhemmin 113.
Kalusto pelasi loistavasti tuota uusien lukkojen pientä säätämättömyyttä lukuunottamatta, eikä sekään ratkaissut lopulta mitään. Perän joustosta jäi käyttämättä melkein kolmasosa, mutta silti Virtue nieli kaiken tarvittavan.
lauantai 8. syyskuuta 2012
MTB Green Race, Taivassalo 8.9.2012
Ensimmäistä kertaa ajettu Team Kotikallion järjestämä MTB Green Race ajettiin kohtuullisen hyvissä olosuhteissa. Aivan kisan alkuvaiheessa oli pientä tihkusateen poikasta, mutta keli muuttui kohta pilvipoudaksi. Tosin navakka jäähdyttävä pohjoistuuli oli kiusana avopaikoilla, mutta niitä ei onneksi ollut pääosin metsään sijoittuvalla radalla kovin paljoa.
Kisaa edeltäneet sateet olivat kuitenkin tehneet radasta äärimmäisen raskaan, kisan jälkeen kuului useita kommentteja siitä, että radalla ei rullattu metriäkään, koko ajan oli poljettava päästäkseen eteenpäin. Lisäksi radan kihara ja tekninen luonne jatkuvine jarrutuksineen, kiihdytyksineen ja lyhyine, mutta terävine nousuineen imi kuskeista puhdin.
Matkaan numerolla 75, sarja M40+. Omassa sarjassani 15 kuskia, kaiken kaikkiaan puolisensataa starttaajaa.
Alla 12-Felt Virtue Ltd Manitou Swinger Air 4way:llä.
Startista lähdin alun tiesiirtymän jälkeen ratamestarin vetämään letkaan, jonka mukana ajelin ensimmäistä kierrosta noin kolmanneksen. Sen jälkeen irtauduin ryhmästä ja nostin hieman nopeutta, yksin ajaessa kun pystyi ajamaan vapaasti muiden ratkaisuista ja virheistä piittaamatta.
Tutustumisajon jälkeen radan keskivaiheille oli lisätty heinäpellolle rakennettu mutkitteleva ja muutamalla keinotekoisella esteellä ryyditetty 'cyclocross-osuus', joka tuntui yllättävän raskaalta, vaikka olikin tasaisella alustalla. Tämän huomasi varsinkin pellon vieressä olleen kisakeskuksen huoltopisteen jälkeen alkavalla metsäosuudella, jonka nousut painoivat jaloissa oikein kunnolla.
Ensimmäisen kierroksen loppupuolella hakkuuaukeaosuudella tuli sitten rengasrikko... Jäi selvittämättä, että olinko osunut johonkin vai oliko ulkorenkaan sisältä paljastunut paikattu varasisäkumi pettänyt muuten vaan. Rengasta pumppaillessa em. repeillyt letka meni ohi ja matkan jatkuessa oli taas selkiä edessä kiinniotettavaksi, yksi kerrallaan.
Toinen kierros jatkui hyvällä vauhdilla ilman ongelmia. Satunnaisia ohituksia lukuunottamatta sai ajaa yksinään. Varasisärenkaat oli käytetty, joten riskejä ja ajovirheitä piti välttää. Ketään ei tuntunut olevan takana 'uhkaamassa', välit eteenpäinkin olivat venyneet pitkiksi.
Kolmannella kierroksella vauhdinpito alkoi painaa jaloissa. Koska tilanne oli vakiintunut, aloin vähitellen varmistella maaliinpääsyä ajamalla entistäkin varovaisemmin, jotta väsymyksestä johtuvat mahdolliset ajovirheet eivät kostautuisi. Aivan loppumatkasta poimin pari kierroksella ohitettavaa, muuten matkanteko alkoi olla tasapainoilua vauhdinpidon, jäykistyvien jalkojen kasvavan kramppiuhan ja ajovirheiden välttämisen välillä.
Lopulta maalissa, aikaa kului 2:12:15. Sijoituksesta ei tuossa vaiheessa ollut juuri käryä, peseytyminen, kuiviin puhtaisiin vaatteisiin vaihto ja sapuska kiinnostivat jostain syystä sillä hetkellä enemmän. Pohjoistuuli tuntui todella kylmältä märissä kisatamineissa.
Loppusijoitus alkoi valjeta vasta palkintojenjakotilaisuudessa sitä mukaa, kun M40+ sarjan palkittavien kuskien nimiä paljastui, tuttuja reitin varrelta. Lopulta oli vapaana vain ylin koroke, joten merkkipaita esiin ja pokkaamaan palkinto...
Ensimmäinen voittoni pyöräilykisassa ikinä...!
Jälkikäteen tuloslistoja selatessa yllätyksenä tuli se, että loppuaika olisi riittänyt myös yleisen sarjan podiumille kolmanneksi, vain pari 'kisakuskia' olivat vartin verran nopeampia.
Menestyksen salaisuus on osallistuminen riittävän pieniin kisoihin? ;o)
Kisaa edeltäneet sateet olivat kuitenkin tehneet radasta äärimmäisen raskaan, kisan jälkeen kuului useita kommentteja siitä, että radalla ei rullattu metriäkään, koko ajan oli poljettava päästäkseen eteenpäin. Lisäksi radan kihara ja tekninen luonne jatkuvine jarrutuksineen, kiihdytyksineen ja lyhyine, mutta terävine nousuineen imi kuskeista puhdin.
Matkaan numerolla 75, sarja M40+. Omassa sarjassani 15 kuskia, kaiken kaikkiaan puolisensataa starttaajaa.
Alla 12-Felt Virtue Ltd Manitou Swinger Air 4way:llä.
Startista lähdin alun tiesiirtymän jälkeen ratamestarin vetämään letkaan, jonka mukana ajelin ensimmäistä kierrosta noin kolmanneksen. Sen jälkeen irtauduin ryhmästä ja nostin hieman nopeutta, yksin ajaessa kun pystyi ajamaan vapaasti muiden ratkaisuista ja virheistä piittaamatta.
Tutustumisajon jälkeen radan keskivaiheille oli lisätty heinäpellolle rakennettu mutkitteleva ja muutamalla keinotekoisella esteellä ryyditetty 'cyclocross-osuus', joka tuntui yllättävän raskaalta, vaikka olikin tasaisella alustalla. Tämän huomasi varsinkin pellon vieressä olleen kisakeskuksen huoltopisteen jälkeen alkavalla metsäosuudella, jonka nousut painoivat jaloissa oikein kunnolla.
Ensimmäisen kierroksen loppupuolella hakkuuaukeaosuudella tuli sitten rengasrikko... Jäi selvittämättä, että olinko osunut johonkin vai oliko ulkorenkaan sisältä paljastunut paikattu varasisäkumi pettänyt muuten vaan. Rengasta pumppaillessa em. repeillyt letka meni ohi ja matkan jatkuessa oli taas selkiä edessä kiinniotettavaksi, yksi kerrallaan.
Toinen kierros jatkui hyvällä vauhdilla ilman ongelmia. Satunnaisia ohituksia lukuunottamatta sai ajaa yksinään. Varasisärenkaat oli käytetty, joten riskejä ja ajovirheitä piti välttää. Ketään ei tuntunut olevan takana 'uhkaamassa', välit eteenpäinkin olivat venyneet pitkiksi.
Kolmannella kierroksella vauhdinpito alkoi painaa jaloissa. Koska tilanne oli vakiintunut, aloin vähitellen varmistella maaliinpääsyä ajamalla entistäkin varovaisemmin, jotta väsymyksestä johtuvat mahdolliset ajovirheet eivät kostautuisi. Aivan loppumatkasta poimin pari kierroksella ohitettavaa, muuten matkanteko alkoi olla tasapainoilua vauhdinpidon, jäykistyvien jalkojen kasvavan kramppiuhan ja ajovirheiden välttämisen välillä.
Lopulta maalissa, aikaa kului 2:12:15. Sijoituksesta ei tuossa vaiheessa ollut juuri käryä, peseytyminen, kuiviin puhtaisiin vaatteisiin vaihto ja sapuska kiinnostivat jostain syystä sillä hetkellä enemmän. Pohjoistuuli tuntui todella kylmältä märissä kisatamineissa.
Loppusijoitus alkoi valjeta vasta palkintojenjakotilaisuudessa sitä mukaa, kun M40+ sarjan palkittavien kuskien nimiä paljastui, tuttuja reitin varrelta. Lopulta oli vapaana vain ylin koroke, joten merkkipaita esiin ja pokkaamaan palkinto...
Ensimmäinen voittoni pyöräilykisassa ikinä...!
Jälkikäteen tuloslistoja selatessa yllätyksenä tuli se, että loppuaika olisi riittänyt myös yleisen sarjan podiumille kolmanneksi, vain pari 'kisakuskia' olivat vartin verran nopeampia.
Menestyksen salaisuus on osallistuminen riittävän pieniin kisoihin? ;o)
lauantai 4. elokuuta 2012
Syöte MTB 4.8.2012
Edeltävänä iltana oli jo vähän tullut vakoiltua loppunousua, joten pieni osa reitistä oli suunnilleen jo tiedossa. Luvassa olisi silti seikkailu uusille poluille.
Ja millaisille poluille!
Nopean harjubaanatykittelyn (ylös/alas/vertikaalia) lisäksi löytyi suunnilleen kaikkea mahdollista muutakin alustaa, mm. singletrackia (kankaalla, kivikossa, juurakossa, ruohikossa, mutakossa), pitkospuuta (ylä- ja alamäkiversiona, paljaana sekä - sepelöitynä!), vähän alussa asvalttia, matkalla pikkupätkiä hiekkatietä, Pumppaamo... Loppukolmanneksella myös kunnon juurakkohelvettiä, joka tuntui saavan ainakin jäykkäperä- ja täysjäykkäkuskeilta erityismaininnan...
Koko reitin kruunasi loppunousu. Tahkolla loppunousuna on El Grande kovapohjaisena, oliko nyt 178 (?) nousumetriä - siellä ei sen suurempaa ongelmaa, ajamalla ylös, maalissa kohtuullisen hyvävoimaisena. Täällä Iso-Syötteen 223 m nousua kivenlohkareiden koloissa väijyvällä upottavalla turpeella - pisti uupuneen miehen välillä pariin-kolmeen otteeseen tunkkaamaan kesken jyrkimpien nousukohtien, äijä maalissa kohtuullisen väsyneenä. Aika kului silti vain noin seitsämän ja puol minuuttia yli Tahkon, joten vähempi jonoissa köröttely näkynee ajassa mukavasti.
Kaikki järjestelyt toimivat, hyvä meininki, hyvää sapuskaa... Syötteelle täysi kymppi!
Vielä kun olisi lähempänä, jotta voisi käydä useammin...
Sarja M40, aika 3:46:53, neljäs sija.
Alla 12-Felt Virtue LTD Manitou Swinger Air 4way:llä.
Sorry vaan Tahko, Syöte pistää kevyesti pataan... ;)
Järjestäjän kuvagalleria: http://www.syotemtb.fi/img/px2012/
Videokooste (ohitus kohdassa 7:54):
Ja millaisille poluille!
Nopean harjubaanatykittelyn (ylös/alas/vertikaalia) lisäksi löytyi suunnilleen kaikkea mahdollista muutakin alustaa, mm. singletrackia (kankaalla, kivikossa, juurakossa, ruohikossa, mutakossa), pitkospuuta (ylä- ja alamäkiversiona, paljaana sekä - sepelöitynä!), vähän alussa asvalttia, matkalla pikkupätkiä hiekkatietä, Pumppaamo... Loppukolmanneksella myös kunnon juurakkohelvettiä, joka tuntui saavan ainakin jäykkäperä- ja täysjäykkäkuskeilta erityismaininnan...
Koko reitin kruunasi loppunousu. Tahkolla loppunousuna on El Grande kovapohjaisena, oliko nyt 178 (?) nousumetriä - siellä ei sen suurempaa ongelmaa, ajamalla ylös, maalissa kohtuullisen hyvävoimaisena. Täällä Iso-Syötteen 223 m nousua kivenlohkareiden koloissa väijyvällä upottavalla turpeella - pisti uupuneen miehen välillä pariin-kolmeen otteeseen tunkkaamaan kesken jyrkimpien nousukohtien, äijä maalissa kohtuullisen väsyneenä. Aika kului silti vain noin seitsämän ja puol minuuttia yli Tahkon, joten vähempi jonoissa köröttely näkynee ajassa mukavasti.
Kaikki järjestelyt toimivat, hyvä meininki, hyvää sapuskaa... Syötteelle täysi kymppi!
Vielä kun olisi lähempänä, jotta voisi käydä useammin...
Sarja M40, aika 3:46:53, neljäs sija.
Alla 12-Felt Virtue LTD Manitou Swinger Air 4way:llä.
Sorry vaan Tahko, Syöte pistää kevyesti pataan... ;)
Järjestäjän kuvagalleria: http://www.syotemtb.fi/img/px2012/
Videokooste (ohitus kohdassa 7:54):
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
