Tahko MTB 60 km 29.6.2013

Tahkon ennakkotunnelmista en osannut sanoa tällä kertaa juuta enkä jaata, päivän kunto saattoi olla ihan mitä tahansa. Vähän överiksi menneen Talvikilometrikisan jälkeen oli kevät ja ja alkukesä ollut kovin raskaan oloista niin fyysisesti kuin henkisestikin, kampi oli ollut kovin raskas pitkään. Pitkät työpäivät ja runsas valvominen eivät olleet ainakaan parantaneet tilannetta. Juuri ennen Tahkoa oli kuitenkin näkynyt merkkejä paremmasta, olo oli keventynyt ja kampikin toisinaan alkanut taas pyöriä ihan mukavasti. Jätin spekulaatiot sikseen ja päätin katsoa kisapäivänä minne asti päästään...

Perinteisesti on tarkoituksena ollut aina lähteä varovaisesti tunnustellen liikkeelle ja lisätä vähitellen vauhtia, mikäli kammet pyörivät. Varovaisen alun ottaminen on johtanut siihen, että lähtö on tapahtunut jostain starttiryhmän puolivälistä tai jopa taaempaa, mikä on tarkoittanut muiden mukana hitaampien määräämällä vauhdilla ruuhkassa köröttelyä ja letkatunkkausta helpommissakin mäissä. Tähän oli tarkoitus hakea parannusta hakeutumalla lähemmäs 9:20-starttiryhmän kärkeä. Hyvä suunnitelma, mutta eturivin paikat olivat menneet hujauksessa heti päästartin singahdettua liikkeelle. Pujottelin kuitenkin jonnekkin neljännen-viidennen rivin paikkeille pieneen vapaaseen rakoon, katsotaan kuinka äijän käy...

Alla muuten sama L-kokoiseen MY12 Virtue Ltd runkosettiin rakennettu pyörä Foxin Floatilla, XT:n osilla, Avid Elixir CR jarruilla ja Stanin ZTR Alpine kehäisillä RCZ-kiekoilla kuin edellisenäkin vuotena, mutta iskarina 'väliaikainen' lisäsäiliöllinen Manitou Swinger ja polkimina ihkauudet testaamattomat BBB ForceMount BPD-14 lukot, klappaava keraaminen keskiölaakeristo vaihdettu takaisin alkuperäiseen käytettyyn XT:n settiin. Alla yhä vieläkin ne samat tutut jo monta Tahkoa nähneet Continental MountainKing 2.4" sisureilla. En uskaltanut lähteä liikkeelle todennäköisesti paremmin rullaavilla Michelinin 2.1" Wild Race'r:eilla kivikoiden pelossa, pelasin varman päälle, ei huvittanut paarmojen ja hyttysten syöttäminen mahdollisen renkaanvaihdon yhteydessä. Contin renkaat ovat jo vanhat ja kuluneet, mutta toimineet ok tähän asti, miksei siis vielä tälläkin keikalla?

No takaisin kisaan...

Paukusta liikkeelle lähtönumerolla 7211, letka alkoi venyä heti hotellin asvalttinousussa. Päätin ottaa reippaasti riskiä ja hankkiutua parempiin asemiin. Peesistä toiseen, yritin hyödyntää aina alamäet edellä meneviä ryhmiä jahdatessa, ylämäet vähän varovaisemmin. Sykkeet olivat taas pelottavan korkealla heti alkumatkasta, pelko mahdollisesta tulevasta katkeamisesta sai tarkkailemaan syketasoja. Keskisykkeet huitelivat tasolla, jolle normilenkeillä kiipeää vain maksimipulssi... Uudet polkimet olisivat saaneet olla kireämmällä, nyt pääsivät jalat pariin otteeseen irtoamaan vähän jännissä kohdissa, mutta onneksi sain kengät kiinni takaisin lukkoihin välittömästi ilman vahinkoja.

Ensimmäisestä huollosta sukkana läpi, suomalaisten ja etelänaapurien tiimikuteiden värittämän porukan mukana kohti Kinahmia. Taas kyyti kylmäsi, kun keula kääntyi ensimmäisiin oikeisiin hiekkatienousuihin, mutta tunnuin pysyvän kuitenkin kohtuullisen hyvin mukana pienellä vaihteella mäkeä kinnattaessa. Pari tiimikuskia karkasi kohta, mutta muu joukko pysyi kohtuudella 'näpeissä', jotkut jopa putosivat kyydeistä.

Kinahmi I:n valmistelevaan hiekkatielaskuun ladattiin vauhdilla ja mäen alle saavuttaessa polku oli vapaa. Taktiikka oli kannattanut, ei tietoakaan ruuhkasta! Siispä pientä pesään ja tasaisella pyörityksellä mäkeä ylös. Lähes kaikki muut jalkautuivat heti alusta, jokusen kuskin pyysin antamaan polkevalle hieman tilaa. Jarkko tunkkasi toista kierrostaan jossain mäen puolivälissä, poljin ohi. Mäen jo helpottuessa alkoi helteeksi yltynyt kuumuus vaatia veroaan, sykkeet nousivat liikaa ja pää alkoi keittää. Katsoin parhaaksi heittää jalkamieheksi ja tunkata loppunousun. Jarkko ajoi rinteen loppuosassa peesiin, joten nousin taas pyörän päälle ja polkaisin taas matkaan. Syke tuntui pysyvän korkealla laskematta vielä hyvän matkaa Kinahmin laella, mutta rauhoittui vähitellen. Sain peesiavuksi tuntemattomaksi jääneen kaverin, jonka kanssa paukuttelimme Kihanmin laen loppuosan ja laskuosuuden pääosin tyhjällä polulla oikein reipasta haipakkaa, ji-haa. Kerrankin näin, yleensä liikenne on estänyt hauskanpidon. Muutama ohitus, mutta niistäkin selvittiin yleensä nopeasti. Eskolan huollossa väliaika 1.09.58,2, sijoitukseksi tässä vaiheessa paljastui jälkikäteen 102. Urheilujuomaa, suolakurkkua, matka jatkui...

Pitkä tiesiirtymä, alamäki ja ilmeisesti myötätuuli. Aluksi energiageeliä koneeseen, sen jälkeen matala ajoasento ja kadenssi ylös. Tällä kertaa ei osunut suoralle sopivaa vuorovetoporukkaa, joten kaikki piti ottaa omista reisistä. Jokunen ohitus mahtui tuollekin suoralle antaen hetkellistä peesiapua juuri ennen hitaamman kuskin kuittaamista.

Taas noustiin. Taivaan portaiden alla olevia mäkiä pääsin tällä kertaa noin kaksi metriä viimevuotista korkeammalle, ennen kuin ruuhka pakotti jalkautumaan. Tunkkaillessa sykkeet taas vähän ylhäällä. Ruuhka ei ollut onneksi kovin paha, hajosi pääosin pirstaleiksi heti Portaiden jälkeen taas kammelle siirryttäessä. Muutaman nopeamman kuskin kanssa paukuttelimme kohti Kalkkiruukkia, jolloin alkoi tulla taas hitaampia selkiä vastaan eikä päässyt aivan hallitsemattomaan vauhtiin. Tarkkana sai olla, renkaan paikkaajia vilisi polun varressa vasemmalla ja oikealla koko matkan alas Kalkkiruukille asti. Pikku pätkä asvalttia ylös, jonka jälkeen uutta siirtymää huoltoon, perinteinen sumputtava penkkanousu oli korvattu huomattavasti paremmin toimivalla metsäautotieliittymällä. Pikainen huolto ja taas matkaan. Joka huollolla meni aina nivaska nopeammin huoltavia tai huollon passaavia kuskeja ohi, mutta itse tuli ihan varmuuden vuoksi nautittua urheilujuomaa, suolakurkkuja sekä merisuolaa, matkaa on vielä pitkästi jäljellä...

Jossain kolmen kympin paikkeilla nyki vasen reisi aavistuksen, mutta onneksi krampin alku meni nopeasti ohi. Myöhemmin neljän kympin paikkeilla samanlainen ilmiö toistui oikeassa reidessä, mutta sekään ei äitynyt pahaksi. Huolloissa taas pari mukia urheilujuomaa, suolakurkkua ja ripaus merisuolaa. Tuulivaaran-Rahasmäen nousuissa ei suurempia ongelmia, tunkkaajia sai pujotella, mutta aina pääsi ohi, tilaa riitti mukavasti. Pitkät matkat ajelin samaa matkaa musta-ruskeaan Shimano XTR -asuun pukeutuneen kaverin kanssa suunnilleen samoja vauhteja.

Juuri ennen El Granden alkua olevissa helpommissa valmistelevissa nousuissa nappasi haukikoukku kiinni vasempaan reiteen ja alkoi nykiä varovasti! Yritin päästä krampin alusta eroon aavistuksen keventämällä pyöritystä ja hieromalla lihasta siinä samalla eteen- ja ylöspäin poljeskellessani. Joku naisten sarjalaisista oli juuri samaan aikaan aloittamassa El Granden valloitusta ja uhkasi karata, nyt ei passannut antaa periksi! :) Jännitti hitosti, josko kramppi äityisi oikein pahaksi ja kaataisi äijän ketoon? Mutta eikö mitä, sadan - parin sadan metrin päässä El Granden alun ylivinkkelikäännöksestä jalka rauhoittui ja alkoi tasainen pyörittäminen kohti huippua vailla huolen häivää. Syketasot olivat pudonneet alkumatkasta roimasti, enää ei tarvinnut huolehtia niistä. Monta selkää ehti tulla vastaan pitkässä nousussa, nyt reitillä oli kuskeja kaikista sarjoista.

Jo aiemmin olin kiinnittänyt huomiota saman starttiryhmän etelänaapurin tiimikuskiin, joka oli välillä ollut edessäni, välillä takanani. Nyt ko. kuski nousi mäkeä juuri edelläni, tässäpä oiva saalis... Varsinainen El Grande päättyi, pysyin hyvin 'saaliin' lähituntumassa. Viimeiset puuduttavat hiekkatienousut Pehkubaarille, pysyin vieläkin kyydissä mukana. Reitti kääntyi laskuun, tässä tilaisuuteni; latasin alamäkeen ohi ja karkuun kiertäen hitaampia kuskeja milloin mistäkin penkan kautta. Viimeistään hissilinjan yläpäähän vievässä pienessä nousussa onnistuin löytämään sopivan raon edessä olleen väsyneen ryhmän läpi ja käänsin karkuteillä laskuun. Paino taakse ja alas niin lujaa kuin uskalsin, pyörä pysyi kiltisti linjassa. Rinteen alaosassa oli taas viimevuotiseen tapaan hitaampi kuski keskellä tieuraa, 'OHI VASEMMALTA' ja mahdollisimman loiva kaarre rinteen alapäässä olleeseen ysikymppiin oikealla. Kevyessä sladissa kaarteeseen, mutta pyörä taittui kiltisti irtosoralta tielinjalle paljoakaan vauhtia hukkaamatta, jonka jälkeen koneesta kaikki irti ja kohti lahden kiertoa. Huoltotieltä rantaan oli vedetty vähän uutta linjaa, joka piti ottaa tarkasti. Kadun yli ja lahden pohjukassa pururadalle. Ei mahdollisia uhkaajia lähettyvillä, mutta silti kaikki kampikierrokset käyttöön aina maaliviivalle asti. Maalissa vähän turhankin hyväkuntoisena, olisiko jollain välillä voinut puristaa vähän uskaliaammin? Kuulutus kertoi uudesta henk.koht. ennätyksestä, kolmen ja puolen tunnin raja alittui vihdoin!

Loppuaika 3.28.17,6, sijoitukseksi vakiintui myöhemmin 113.

Kalusto pelasi loistavasti tuota uusien lukkojen pientä säätämättömyyttä lukuunottamatta, eikä sekään ratkaissut lopulta mitään. Perän joustosta jäi käyttämättä melkein kolmasosa, mutta silti Virtue nieli kaiken tarvittavan.

MTB Green Race, Taivassalo 8.9.2012

Ensimmäistä kertaa ajettu Team Kotikallion järjestämä MTB Green Race ajettiin kohtuullisen hyvissä olosuhteissa. Aivan kisan alkuvaiheessa oli pientä tihkusateen poikasta, mutta keli muuttui kohta pilvipoudaksi. Tosin navakka jäähdyttävä pohjoistuuli oli kiusana avopaikoilla, mutta niitä ei onneksi ollut pääosin metsään sijoittuvalla radalla kovin paljoa.

Kisaa edeltäneet sateet olivat kuitenkin tehneet radasta äärimmäisen raskaan, kisan jälkeen kuului useita kommentteja siitä, että radalla ei rullattu metriäkään, koko ajan oli poljettava päästäkseen eteenpäin. Lisäksi radan kihara ja tekninen luonne jatkuvine jarrutuksineen, kiihdytyksineen ja lyhyine, mutta terävine nousuineen imi kuskeista puhdin.

Matkaan numerolla 75, sarja M40+. Omassa sarjassani 15 kuskia, kaiken kaikkiaan puolisensataa starttaajaa.
Alla 12-Felt Virtue Ltd Manitou Swinger Air 4way:llä.

Startista lähdin alun tiesiirtymän jälkeen ratamestarin vetämään letkaan, jonka mukana ajelin ensimmäistä kierrosta noin kolmanneksen. Sen jälkeen irtauduin ryhmästä ja nostin hieman nopeutta, yksin ajaessa kun pystyi ajamaan vapaasti muiden ratkaisuista ja virheistä piittaamatta.

Tutustumisajon jälkeen radan keskivaiheille oli lisätty heinäpellolle rakennettu mutkitteleva ja muutamalla keinotekoisella esteellä ryyditetty 'cyclocross-osuus', joka tuntui yllättävän raskaalta, vaikka olikin tasaisella alustalla. Tämän huomasi varsinkin pellon vieressä olleen kisakeskuksen huoltopisteen jälkeen alkavalla metsäosuudella, jonka nousut painoivat jaloissa oikein kunnolla.

Ensimmäisen kierroksen loppupuolella hakkuuaukeaosuudella tuli sitten rengasrikko... Jäi selvittämättä, että olinko osunut johonkin vai oliko ulkorenkaan sisältä paljastunut paikattu varasisäkumi pettänyt muuten vaan. Rengasta pumppaillessa em. repeillyt letka meni ohi ja matkan jatkuessa oli taas selkiä edessä kiinniotettavaksi, yksi kerrallaan.

Toinen kierros jatkui hyvällä vauhdilla ilman ongelmia. Satunnaisia ohituksia lukuunottamatta sai ajaa yksinään. Varasisärenkaat oli käytetty, joten riskejä ja ajovirheitä piti välttää. Ketään ei tuntunut olevan takana 'uhkaamassa', välit eteenpäinkin olivat venyneet pitkiksi.

Kolmannella kierroksella vauhdinpito alkoi painaa jaloissa. Koska tilanne oli vakiintunut, aloin vähitellen varmistella maaliinpääsyä ajamalla entistäkin varovaisemmin, jotta väsymyksestä johtuvat mahdolliset ajovirheet eivät kostautuisi. Aivan loppumatkasta poimin pari kierroksella ohitettavaa, muuten matkanteko alkoi olla tasapainoilua vauhdinpidon, jäykistyvien jalkojen kasvavan kramppiuhan ja ajovirheiden välttämisen välillä.

Lopulta maalissa, aikaa kului 2:12:15. Sijoituksesta ei tuossa vaiheessa ollut juuri käryä, peseytyminen, kuiviin puhtaisiin vaatteisiin vaihto ja sapuska kiinnostivat jostain syystä sillä hetkellä enemmän. Pohjoistuuli tuntui todella kylmältä märissä kisatamineissa.

Loppusijoitus alkoi valjeta vasta palkintojenjakotilaisuudessa sitä mukaa, kun M40+ sarjan palkittavien kuskien nimiä paljastui, tuttuja reitin varrelta. Lopulta oli vapaana vain ylin koroke, joten merkkipaita esiin ja pokkaamaan palkinto...

Ensimmäinen voittoni pyöräilykisassa ikinä...!

Jälkikäteen tuloslistoja selatessa yllätyksenä tuli se, että loppuaika olisi riittänyt myös yleisen sarjan podiumille kolmanneksi, vain pari 'kisakuskia' olivat vartin verran nopeampia.

Menestyksen salaisuus on osallistuminen riittävän pieniin kisoihin? ;o)

Syöte MTB 4.8.2012

Edeltävänä iltana oli jo vähän tullut vakoiltua loppunousua, joten pieni osa reitistä oli suunnilleen jo tiedossa. Luvassa olisi silti seikkailu uusille poluille.

Ja millaisille poluille!

Nopean harjubaanatykittelyn (ylös/alas/vertikaalia) lisäksi löytyi suunnilleen kaikkea mahdollista muutakin alustaa, mm. singletrackia (kankaalla, kivikossa, juurakossa, ruohikossa, mutakossa), pitkospuuta (ylä- ja alamäkiversiona, paljaana sekä - sepelöitynä!), vähän alussa asvalttia, matkalla pikkupätkiä hiekkatietä, Pumppaamo... Loppukolmanneksella myös kunnon juurakkohelvettiä, joka tuntui saavan ainakin jäykkäperä- ja täysjäykkäkuskeilta erityismaininnan...

Koko reitin kruunasi loppunousu. Tahkolla loppunousuna on El Grande kovapohjaisena, oliko nyt 178 (?) nousumetriä - siellä ei sen suurempaa ongelmaa, ajamalla ylös, maalissa kohtuullisen hyvävoimaisena. Täällä Iso-Syötteen 223 m nousua kivenlohkareiden koloissa väijyvällä upottavalla turpeella - pisti uupuneen miehen välillä pariin-kolmeen otteeseen tunkkaamaan kesken jyrkimpien nousukohtien, äijä maalissa kohtuullisen väsyneenä. Aika kului silti vain noin seitsämän ja puol minuuttia yli Tahkon, joten vähempi jonoissa köröttely näkynee ajassa mukavasti.

Kaikki järjestelyt toimivat, hyvä meininki, hyvää sapuskaa... Syötteelle täysi kymppi!

Vielä kun olisi lähempänä, jotta voisi käydä useammin...

Sarja M40, aika 3:46:53, neljäs sija.
Alla 12-Felt Virtue LTD Manitou Swinger Air 4way:llä.

Sorry vaan Tahko, Syöte pistää kevyesti pataan... ;)

Järjestäjän kuvagalleria: http://www.syotemtb.fi/img/px2012/

Videokooste (ohitus kohdassa 7:54):

Tahko MTB 60 km 30.6.2012

Ennakkotunnelmat Tahkolla olivat enemmän tai vähemmän epävarmat, viikon työmatkoilla oli kampi tuntunut perin raskaalta ja seuruetta reissun alla ja sen aikana hyvin yleisesti vaivanneet schwein flu -vaikutteet alkoivat vähitellen tuntua omassakin kropassa kisaa edeltävänä iltana. Näiden tuntemusten pohjalta oli tarkoituksena lähteä varovaisesti tunnustellen liikkeelle ja lisätä vähitellen vauhtia, jos alkaa jostain syystä kulkea. Hyvä suunnitelma, mutta... Startista liikkeelle rauhassa letkan mukana. Alla uudenkarhea L-kokoiseen MY12 Virtue Ltd runkosettiin rakennettu pyörä Foxin Floatilla, XT:n osilla, Avid Elixir CR jarruilla ja Stanin ZTR Alpine kehäisillä RCZ-kiekoilla. Alla tutut MountainKing 2.4" sisureilla. Vähän ajan kuluttua horisontissa pilkottaa TVC:n paita; Lehis oli alun tieosuudella ottanut ilmeisesti ohituskaistan ja karannut edelle, pakko ottaa kiinni. Helpommin sanottu kuin tehty, paineli pienessä ryhmässä kohtalaista haipakkaa karkuun. Porukkaa alkoi valua tasaisena virtana selkä edellä vastaan, pompin peesistä toiseen, jahdattavan porukka teki samaa. Sykkeet olivat pelottavan korkealla näin heti alkumatkasta, alkoi vähän hirvittää, että kuinka tässä oikein tulee käymään. Mutta luonto ei antanut periksi... Vähän yli puolen tunnin ajon jälkeen olin vihdoin samassa porukassa jahdattavan kanssa, mutta etelässä mäkiä treenaamassa käynyt ratakuski iski hiekkatienousuissa Kinahmia lähestyttäessä. Sain kuitenkin kurottua eron uudelleen kiinni juuri ennen Kinahmin alapäätä, jonka ruuhkassa taisin vihdoin ohittaa (?) kohteeni. Kinahmi ykkönen oli niin täynnä ukkoa, että ei ollut järkeä edes yrittää ajamista ylös, kiltisti vaan jonon jatkoksi tunkkaamaan. Kinahmin laella alkoi vihdoin ajo kulkea ja käytin suunnilleen kaikki mahdolliset ohituspaikat edetäkseni letkassa. Alkumatkan neiteily kosteikoissa sai jäädä, kun täräytimme tunkkaajien välistä jonkun toisen tuntemattomaksi jääneen kuskin kanssa louhikko-ojan yli, jonka jälkeen oli vapaampaa polkua lasketella kohti Kinahmi ykkösen loppulaskuja. Pikaisen huollon jälkeen Kinahmintien suoralla myötätuuleen urku auki, osan matkaa sai jopa peesiapua. Kakkosen alla ajoin tunkkausjonoon juuttuneiden greenmanin ja MattiH:n ohi. Latua sai melkein Taivaan Portaiden juurelle asti. Mutta sitten taas tunkattiin... Kinahmi kakkosen laskuissa tuli jälleen käytettyä mahdollisia ohituspaikkoja, välillä vähän riskilläkin. Kolmoshuoltoon nousevalla tienpenkalla tuli vietettyä tovi, sillä aukko ei vetänyt kuskeja samaa tahtia, mitä näitä ilmestyi paikalle. Matka jatkui pikahuollon jälkeen joutuisasti. Tuulivaaraa lähestyttäessä alkoi kuitenkin vasen pohje hieman nykiä päistään, piti edetä herkällä tatsilla. Sama ilmiö iski hetkeä myöhemmin myös oikeaan pohkeeseen, mutta tasaisella kevyellä pyörittelyllä tilanne rauhoittui ja taas mentiin. Myöhemmin alkoivat nykiä myös reisilihakset päistään, joten taas piti edetä jonkin aikaa varovaisen joutuisasti, enempiä repimättä. Onneksi krampinpoikaset sattuivat osumaan helpohkoihin 'palauttaviin' nousuihin... Laskut puolestaan vedin lentäen, poluilla oli tuossa vaiheessa parhaimmillaan hyvinkin tilaa lasketella omaan vapaaseen tahtiini. Olihan helvatin hauskaa tykittää Virtuella menemään, pyörä sopi reitille täydellisesti! Rapakaan ei enää haitannut, sen roiskuminen lähinnä nauratti. Lammikoiden kautta löytyi monta hyvää ohituskaistaa reunoja kiertävien tunkkaajien välistä. El Grande hieman pelotti ennakolta näiden aiempien kouristuksenpoikasten takia, mutta suolan nauttiminen huolloissa ja nesteytyksen tihentäminen taisivat auttaa sen verran, että jalat pyörivät pienellä vaihteella ylös asti ilman kramppeja. Uuden linjauksen tuomat henkisesti ja fyysisesti miehen hieman yllättäneet lisänousumetrit Tahkon laella punnersin jalat jäykkinä tarkoituksena pistää nyt loputkin paukut peliin. Pehkubaarilta taitettiin laskuun, jossa parhaimmillaan/pahimmillaan oltiin jo hyvän matkaa kontrollin tuolla puolen, mutta en onneksi osunut mihinkään esteeseen pyrstö takarenkaan päällä mäkeä lasketellessa. Alusta piti sen verran hyvin, että renkaat eivät karanneet alta, eivätkä hitaammat laskijat tehneet yllättäviä linjanmuutoksia. Alamutkaankin jäi onneksi ulkopuolelle sopiva linja leikata ohi viimeisestä jyrkällä olleesta hitaammasta kuskista ilman ajautumista ulkokaarteen kivikkoon. Tuon jälkeen kaikki irti jaloista ja itse itseään ääneen sanallisesti piiskaten Tahkolahden ympäri aina maaliin asti jalat jäykkinä, mutta muuten erittäinkin hyväkuntoisena, suupielet korvissa.

Reitin viimeisen kolmanneksen vauhtipätkiltä oli tarttunut pysyvästi mielialan kattoon kohottava pikkupoikamainen ajamisen riemu, jota eivät herkät hetket nousuissa onnistuneet nollaamaan. Jäin hiljalleen kuivuvan ravan peittämänä maalialueelle odottelemaan muita turkulaisia joko pitkän matkan välihuoltoon tai maaliin. Garmin oli leikannut taukoja pois, joten ennen tuloslistojen päivitystä ei ollut aivan tarkkaa tietoa loppuajasta. Tuloslistojen päivityttyä viralliseksi loppuajaksi paljastui 3.39.41,6 ja sijoitukseksi vakiintui lopulta ilmeisesti 131. Ajon/tunkkauksenaikainen keskinopeus reitillä päätyi mittalaitteesta riippuen jonnekin 16,9-17,0 km/h tasolle. Garmin valehteli kilokaloreita kuluneeksi 2687 kpl, metrejä noustuksi 1238 ja sykkeiksi AV 154 / MX 175 bpm. Mittarin mukaan maksimi 52,7 km/h ilm. jonkun tiepätkän laskussa. Keskikampikierrokset 74 rpm, max. 183 (suunnanvaihtovirhe?). Vettä kului noin kaksi ja puoli litraa repusta, urheilujuomaa muki per huoltopiste kakkosesta eteenpäin, kyytipojaksi muutama suolakurkku. Olikohan kakkoshuolto, jossa tuupattiin myös rusinoita kouraan? Tuulivaarassa tietysti vohveli ja mantsikkahilloa! näiden lisäksi yksi Maximin iso geeli kahdessa erässä jossain tiesiirtymillä. Huoltoaikaa ei loppujen lopuksi montaa minuuttia loppuaikaan sisältynyt, kakkoshuoltoa edeltävään jumiin saattoi palaa saman verran aikaa. Sunnuntaina olivat jalat kipeinä, onneksi sai ajaa pääasiassa nappikaasulla Turkuun asti. Maanantaiaamuna löytyi sitten kipeitä paikkoja vähän joka puolelta kroppaa, joten oli ilm. ihan kelvollinen treeni... ;o) Kiitokset seurueelle, ei käynyt aika pitkäksi!

Tahko MTB 60 km 2.7.2011

Retkeilemässä Tahkolla Edict Teamillä numerolla 9112; 58,5 km ajassa 5 h 11 min 25,2 s (Garmin), sijoitus 838.

Kinahmi 1 kolme kosketusta keskellä työntöjonoa, Kinahmi 2:lla jäivät mahdottoman tuntuiset Taivaan Portaat ajamatta, Rahasmäki ylös muutamalla seuralaisen odottelutauolla, El Grandella perseilin kuivan kelin kisarenkailla yhden turhan jalkakosketuksen.

GPS unohtui aamulla kiireessä auton tuulilasille, joten datat piti kaivaa seuralaisen laitteesta. Sykkeistä ei tietoa, olisivat voineet olla ihan mielenkiintoiset tutkittavat...

Pyörä pelasi ja kuskikin maaliviivalle asti. Pyörän päältä nouseminen aihetti tutun pattitilanteen selän kanssa, vääriin siirtoihin ei ollut varaa...

BMX-radan lähtöportin asennus ja sisäänajo

Lainaportti



Ovatko kilpailijat valmiina?

Paikollanne,



AJA!



Kupittaan rata

Turku BMX-Racing 12.6.2010

Ennakosuunnitelma lainalähtöportin kiinnittämisestä: