Kisaa edeltäneet sateet olivat kuitenkin tehneet radasta äärimmäisen raskaan, kisan jälkeen kuului useita kommentteja siitä, että radalla ei rullattu metriäkään, koko ajan oli poljettava päästäkseen eteenpäin. Lisäksi radan kihara ja tekninen luonne jatkuvine jarrutuksineen, kiihdytyksineen ja lyhyine, mutta terävine nousuineen imi kuskeista puhdin.
Matkaan numerolla 75, sarja M40+. Omassa sarjassani 15 kuskia, kaiken kaikkiaan puolisensataa starttaajaa.
Alla 12-Felt Virtue Ltd Manitou Swinger Air 4way:llä.
Startista lähdin alun tiesiirtymän jälkeen ratamestarin vetämään letkaan, jonka mukana ajelin ensimmäistä kierrosta noin kolmanneksen. Sen jälkeen irtauduin ryhmästä ja nostin hieman nopeutta, yksin ajaessa kun pystyi ajamaan vapaasti muiden ratkaisuista ja virheistä piittaamatta.
Tutustumisajon jälkeen radan keskivaiheille oli lisätty heinäpellolle rakennettu mutkitteleva ja muutamalla keinotekoisella esteellä ryyditetty 'cyclocross-osuus', joka tuntui yllättävän raskaalta, vaikka olikin tasaisella alustalla. Tämän huomasi varsinkin pellon vieressä olleen kisakeskuksen huoltopisteen jälkeen alkavalla metsäosuudella, jonka nousut painoivat jaloissa oikein kunnolla.
Ensimmäisen kierroksen loppupuolella hakkuuaukeaosuudella tuli sitten rengasrikko... Jäi selvittämättä, että olinko osunut johonkin vai oliko ulkorenkaan sisältä paljastunut paikattu varasisäkumi pettänyt muuten vaan. Rengasta pumppaillessa em. repeillyt letka meni ohi ja matkan jatkuessa oli taas selkiä edessä kiinniotettavaksi, yksi kerrallaan.
Toinen kierros jatkui hyvällä vauhdilla ilman ongelmia. Satunnaisia ohituksia lukuunottamatta sai ajaa yksinään. Varasisärenkaat oli käytetty, joten riskejä ja ajovirheitä piti välttää. Ketään ei tuntunut olevan takana 'uhkaamassa', välit eteenpäinkin olivat venyneet pitkiksi.
Kolmannella kierroksella vauhdinpito alkoi painaa jaloissa. Koska tilanne oli vakiintunut, aloin vähitellen varmistella maaliinpääsyä ajamalla entistäkin varovaisemmin, jotta väsymyksestä johtuvat mahdolliset ajovirheet eivät kostautuisi. Aivan loppumatkasta poimin pari kierroksella ohitettavaa, muuten matkanteko alkoi olla tasapainoilua vauhdinpidon, jäykistyvien jalkojen kasvavan kramppiuhan ja ajovirheiden välttämisen välillä.
Lopulta maalissa, aikaa kului 2:12:15. Sijoituksesta ei tuossa vaiheessa ollut juuri käryä, peseytyminen, kuiviin puhtaisiin vaatteisiin vaihto ja sapuska kiinnostivat jostain syystä sillä hetkellä enemmän. Pohjoistuuli tuntui todella kylmältä märissä kisatamineissa.
Loppusijoitus alkoi valjeta vasta palkintojenjakotilaisuudessa sitä mukaa, kun M40+ sarjan palkittavien kuskien nimiä paljastui, tuttuja reitin varrelta. Lopulta oli vapaana vain ylin koroke, joten merkkipaita esiin ja pokkaamaan palkinto...
Ensimmäinen voittoni pyöräilykisassa ikinä...!
Jälkikäteen tuloslistoja selatessa yllätyksenä tuli se, että loppuaika olisi riittänyt myös yleisen sarjan podiumille kolmanneksi, vain pari 'kisakuskia' olivat vartin verran nopeampia.
Menestyksen salaisuus on osallistuminen riittävän pieniin kisoihin? ;o)
