Tahko MTB 60 km 29.6.2013

Tahkon ennakkotunnelmista en osannut sanoa tällä kertaa juuta enkä jaata, päivän kunto saattoi olla ihan mitä tahansa. Vähän överiksi menneen Talvikilometrikisan jälkeen oli kevät ja ja alkukesä ollut kovin raskaan oloista niin fyysisesti kuin henkisestikin, kampi oli ollut kovin raskas pitkään. Pitkät työpäivät ja runsas valvominen eivät olleet ainakaan parantaneet tilannetta. Juuri ennen Tahkoa oli kuitenkin näkynyt merkkejä paremmasta, olo oli keventynyt ja kampikin toisinaan alkanut taas pyöriä ihan mukavasti. Jätin spekulaatiot sikseen ja päätin katsoa kisapäivänä minne asti päästään...

Perinteisesti on tarkoituksena ollut aina lähteä varovaisesti tunnustellen liikkeelle ja lisätä vähitellen vauhtia, mikäli kammet pyörivät. Varovaisen alun ottaminen on johtanut siihen, että lähtö on tapahtunut jostain starttiryhmän puolivälistä tai jopa taaempaa, mikä on tarkoittanut muiden mukana hitaampien määräämällä vauhdilla ruuhkassa köröttelyä ja letkatunkkausta helpommissakin mäissä. Tähän oli tarkoitus hakea parannusta hakeutumalla lähemmäs 9:20-starttiryhmän kärkeä. Hyvä suunnitelma, mutta eturivin paikat olivat menneet hujauksessa heti päästartin singahdettua liikkeelle. Pujottelin kuitenkin jonnekkin neljännen-viidennen rivin paikkeille pieneen vapaaseen rakoon, katsotaan kuinka äijän käy...

Alla muuten sama L-kokoiseen MY12 Virtue Ltd runkosettiin rakennettu pyörä Foxin Floatilla, XT:n osilla, Avid Elixir CR jarruilla ja Stanin ZTR Alpine kehäisillä RCZ-kiekoilla kuin edellisenäkin vuotena, mutta iskarina 'väliaikainen' lisäsäiliöllinen Manitou Swinger ja polkimina ihkauudet testaamattomat BBB ForceMount BPD-14 lukot, klappaava keraaminen keskiölaakeristo vaihdettu takaisin alkuperäiseen käytettyyn XT:n settiin. Alla yhä vieläkin ne samat tutut jo monta Tahkoa nähneet Continental MountainKing 2.4" sisureilla. En uskaltanut lähteä liikkeelle todennäköisesti paremmin rullaavilla Michelinin 2.1" Wild Race'r:eilla kivikoiden pelossa, pelasin varman päälle, ei huvittanut paarmojen ja hyttysten syöttäminen mahdollisen renkaanvaihdon yhteydessä. Contin renkaat ovat jo vanhat ja kuluneet, mutta toimineet ok tähän asti, miksei siis vielä tälläkin keikalla?

No takaisin kisaan...

Paukusta liikkeelle lähtönumerolla 7211, letka alkoi venyä heti hotellin asvalttinousussa. Päätin ottaa reippaasti riskiä ja hankkiutua parempiin asemiin. Peesistä toiseen, yritin hyödyntää aina alamäet edellä meneviä ryhmiä jahdatessa, ylämäet vähän varovaisemmin. Sykkeet olivat taas pelottavan korkealla heti alkumatkasta, pelko mahdollisesta tulevasta katkeamisesta sai tarkkailemaan syketasoja. Keskisykkeet huitelivat tasolla, jolle normilenkeillä kiipeää vain maksimipulssi... Uudet polkimet olisivat saaneet olla kireämmällä, nyt pääsivät jalat pariin otteeseen irtoamaan vähän jännissä kohdissa, mutta onneksi sain kengät kiinni takaisin lukkoihin välittömästi ilman vahinkoja.

Ensimmäisestä huollosta sukkana läpi, suomalaisten ja etelänaapurien tiimikuteiden värittämän porukan mukana kohti Kinahmia. Taas kyyti kylmäsi, kun keula kääntyi ensimmäisiin oikeisiin hiekkatienousuihin, mutta tunnuin pysyvän kuitenkin kohtuullisen hyvin mukana pienellä vaihteella mäkeä kinnattaessa. Pari tiimikuskia karkasi kohta, mutta muu joukko pysyi kohtuudella 'näpeissä', jotkut jopa putosivat kyydeistä.

Kinahmi I:n valmistelevaan hiekkatielaskuun ladattiin vauhdilla ja mäen alle saavuttaessa polku oli vapaa. Taktiikka oli kannattanut, ei tietoakaan ruuhkasta! Siispä pientä pesään ja tasaisella pyörityksellä mäkeä ylös. Lähes kaikki muut jalkautuivat heti alusta, jokusen kuskin pyysin antamaan polkevalle hieman tilaa. Jarkko tunkkasi toista kierrostaan jossain mäen puolivälissä, poljin ohi. Mäen jo helpottuessa alkoi helteeksi yltynyt kuumuus vaatia veroaan, sykkeet nousivat liikaa ja pää alkoi keittää. Katsoin parhaaksi heittää jalkamieheksi ja tunkata loppunousun. Jarkko ajoi rinteen loppuosassa peesiin, joten nousin taas pyörän päälle ja polkaisin taas matkaan. Syke tuntui pysyvän korkealla laskematta vielä hyvän matkaa Kinahmin laella, mutta rauhoittui vähitellen. Sain peesiavuksi tuntemattomaksi jääneen kaverin, jonka kanssa paukuttelimme Kihanmin laen loppuosan ja laskuosuuden pääosin tyhjällä polulla oikein reipasta haipakkaa, ji-haa. Kerrankin näin, yleensä liikenne on estänyt hauskanpidon. Muutama ohitus, mutta niistäkin selvittiin yleensä nopeasti. Eskolan huollossa väliaika 1.09.58,2, sijoitukseksi tässä vaiheessa paljastui jälkikäteen 102. Urheilujuomaa, suolakurkkua, matka jatkui...

Pitkä tiesiirtymä, alamäki ja ilmeisesti myötätuuli. Aluksi energiageeliä koneeseen, sen jälkeen matala ajoasento ja kadenssi ylös. Tällä kertaa ei osunut suoralle sopivaa vuorovetoporukkaa, joten kaikki piti ottaa omista reisistä. Jokunen ohitus mahtui tuollekin suoralle antaen hetkellistä peesiapua juuri ennen hitaamman kuskin kuittaamista.

Taas noustiin. Taivaan portaiden alla olevia mäkiä pääsin tällä kertaa noin kaksi metriä viimevuotista korkeammalle, ennen kuin ruuhka pakotti jalkautumaan. Tunkkaillessa sykkeet taas vähän ylhäällä. Ruuhka ei ollut onneksi kovin paha, hajosi pääosin pirstaleiksi heti Portaiden jälkeen taas kammelle siirryttäessä. Muutaman nopeamman kuskin kanssa paukuttelimme kohti Kalkkiruukkia, jolloin alkoi tulla taas hitaampia selkiä vastaan eikä päässyt aivan hallitsemattomaan vauhtiin. Tarkkana sai olla, renkaan paikkaajia vilisi polun varressa vasemmalla ja oikealla koko matkan alas Kalkkiruukille asti. Pikku pätkä asvalttia ylös, jonka jälkeen uutta siirtymää huoltoon, perinteinen sumputtava penkkanousu oli korvattu huomattavasti paremmin toimivalla metsäautotieliittymällä. Pikainen huolto ja taas matkaan. Joka huollolla meni aina nivaska nopeammin huoltavia tai huollon passaavia kuskeja ohi, mutta itse tuli ihan varmuuden vuoksi nautittua urheilujuomaa, suolakurkkuja sekä merisuolaa, matkaa on vielä pitkästi jäljellä...

Jossain kolmen kympin paikkeilla nyki vasen reisi aavistuksen, mutta onneksi krampin alku meni nopeasti ohi. Myöhemmin neljän kympin paikkeilla samanlainen ilmiö toistui oikeassa reidessä, mutta sekään ei äitynyt pahaksi. Huolloissa taas pari mukia urheilujuomaa, suolakurkkua ja ripaus merisuolaa. Tuulivaaran-Rahasmäen nousuissa ei suurempia ongelmia, tunkkaajia sai pujotella, mutta aina pääsi ohi, tilaa riitti mukavasti. Pitkät matkat ajelin samaa matkaa musta-ruskeaan Shimano XTR -asuun pukeutuneen kaverin kanssa suunnilleen samoja vauhteja.

Juuri ennen El Granden alkua olevissa helpommissa valmistelevissa nousuissa nappasi haukikoukku kiinni vasempaan reiteen ja alkoi nykiä varovasti! Yritin päästä krampin alusta eroon aavistuksen keventämällä pyöritystä ja hieromalla lihasta siinä samalla eteen- ja ylöspäin poljeskellessani. Joku naisten sarjalaisista oli juuri samaan aikaan aloittamassa El Granden valloitusta ja uhkasi karata, nyt ei passannut antaa periksi! :) Jännitti hitosti, josko kramppi äityisi oikein pahaksi ja kaataisi äijän ketoon? Mutta eikö mitä, sadan - parin sadan metrin päässä El Granden alun ylivinkkelikäännöksestä jalka rauhoittui ja alkoi tasainen pyörittäminen kohti huippua vailla huolen häivää. Syketasot olivat pudonneet alkumatkasta roimasti, enää ei tarvinnut huolehtia niistä. Monta selkää ehti tulla vastaan pitkässä nousussa, nyt reitillä oli kuskeja kaikista sarjoista.

Jo aiemmin olin kiinnittänyt huomiota saman starttiryhmän etelänaapurin tiimikuskiin, joka oli välillä ollut edessäni, välillä takanani. Nyt ko. kuski nousi mäkeä juuri edelläni, tässäpä oiva saalis... Varsinainen El Grande päättyi, pysyin hyvin 'saaliin' lähituntumassa. Viimeiset puuduttavat hiekkatienousut Pehkubaarille, pysyin vieläkin kyydissä mukana. Reitti kääntyi laskuun, tässä tilaisuuteni; latasin alamäkeen ohi ja karkuun kiertäen hitaampia kuskeja milloin mistäkin penkan kautta. Viimeistään hissilinjan yläpäähän vievässä pienessä nousussa onnistuin löytämään sopivan raon edessä olleen väsyneen ryhmän läpi ja käänsin karkuteillä laskuun. Paino taakse ja alas niin lujaa kuin uskalsin, pyörä pysyi kiltisti linjassa. Rinteen alaosassa oli taas viimevuotiseen tapaan hitaampi kuski keskellä tieuraa, 'OHI VASEMMALTA' ja mahdollisimman loiva kaarre rinteen alapäässä olleeseen ysikymppiin oikealla. Kevyessä sladissa kaarteeseen, mutta pyörä taittui kiltisti irtosoralta tielinjalle paljoakaan vauhtia hukkaamatta, jonka jälkeen koneesta kaikki irti ja kohti lahden kiertoa. Huoltotieltä rantaan oli vedetty vähän uutta linjaa, joka piti ottaa tarkasti. Kadun yli ja lahden pohjukassa pururadalle. Ei mahdollisia uhkaajia lähettyvillä, mutta silti kaikki kampikierrokset käyttöön aina maaliviivalle asti. Maalissa vähän turhankin hyväkuntoisena, olisiko jollain välillä voinut puristaa vähän uskaliaammin? Kuulutus kertoi uudesta henk.koht. ennätyksestä, kolmen ja puolen tunnin raja alittui vihdoin!

Loppuaika 3.28.17,6, sijoitukseksi vakiintui myöhemmin 113.

Kalusto pelasi loistavasti tuota uusien lukkojen pientä säätämättömyyttä lukuunottamatta, eikä sekään ratkaissut lopulta mitään. Perän joustosta jäi käyttämättä melkein kolmasosa, mutta silti Virtue nieli kaiken tarvittavan.